Keissit

Keissi 1: Paiskaaminen alas rappuja


Aloitan nyt eräällä Helsingin Itäkeskuksen poliisipiirissä todistamallani tapauksella – tai pikemminkin tapauksilla. Todistin vastaavanlaista ”koulutusta” itse kolme kertaa, siksi nämä tapaukset ovat saman otsikon alla.


Eilen osui korviini suomiräppäri Steen 1:n kappale ”100% vihaa ja väkivaltaa”. Miehen sanoituksiin en ota kantaa, enkä missään nimessä kannata poliisimurhia ihannoivia sanoituksia. Se, miksi mainitsen tämän kappaleen tähän alkuun on se, että korvissani särähti pahasti kohta, jossa mies räppää, että ”kytät viskas rappuihin ja murtui niskat”. Kerron nyt ihan täysin tästä samasta asiasta. Vuosien mittaan olen alkanut ymmärtää monen räppärin järjetöntä vihaa poliisia kohtaan.


Mutta nyt itse asiaan.


Kun menin Itäkeskukseen harjoittelijaksi, niin silloinen partiokaveri totesi minulle kun olin kolmantena poliisina maijassa: ”Joakim, se mitä tuut näkemään, jää sitten tähän autoon, eikö vaan?” Meni jokunen aika ennen alkoi löytyä luottamusta siihen, että olen mies, joka ei laula eteenpäin sitä, mitä näen ja kuulen. Sen jälkeen näitä juttuja alkoi sitten tapahtua myös minun silmieni edessä. Siihen saakka oli sanottu, että älkää puhuko Lindholmille mitään ja pitäkää hermot kurissa kunnes tiedetään, mikä se on miehiään. Oma partiokaverini paljasti tämän minulle kun alkoi löytyä luottoa siihen, että olen mies, joka
pitää turpansa kiinni.


Partiokaverini oli mies, joka istuu nykyisin Poliisihallituksessa; mies, josta povattiin jopa uutta poliisiylijohtajaa. Sama mies teki rajumpiakin tekoja mm. saman miehen kanssa, josta tässä jutussa kerron. Mutta niistä teoista enemmän myöhemmin.

Ensimmäinen ns. rappukeissi tapahtui kun olimme kotikäynnillä. Ikävä kyllä en muista tarkkoja paikkoja enää näin monen vuoden jälkeen, mutta itse tapahtumat muistan kyllä kuin eilisen päivän. Ne olivat kaameaa katsottavaa.

Oven avasi mies, joka oli pahoinpidellyt vaimonsa…
Painotan tässä yhteydessä vielä, että kerron ainoastaan poliisien tekemistä rikoksista, enkä ota kantaa siihen, millaisia paskiaisia osa pokista oli. Ollaan kaukana oikeusvaltiosta, jos juridisesti tarkastellen poliisi tekee vakavamman rikoksen kuin alkuperäisen rikoksen tekijä. Vihaan itsekin naistenhakkaajia, joita löytyy myös poliisista pelottavan paljon.


Usein pahoinpitelyjutut jäävät vain kodin seinien sisäpuolelle, sillä rikosilmoituksen tekeminen omasta puolisosta, joka on poliisi, on yhtä kivuliasta kuin perseen pyyhkiminen hiekkapaperilla. Moni nainen on tässä vuosien varrella itkien kertonut minulle omista, todella karuista kokemuksistaan kumppanina olleen
poliisin kanssa. Yrityksiin päästä miehestä eroon on liittýnyt sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa, uhkailua, painostamista, alistamista ja vainoamista. Jos jutuista puhuu, niin poliisi kyllä hiljentää – jos ei kotona, niin viimeistään laitoksella asia tutkitaan Ö-mappiin.


Moni lukija tietää varmasti, mistä puhun. On aika vaikeaa mennä kertomaan rikoksesta, jonka tekijänä on poliisi, kun ilmoituksen ottaa vastaan toinen poliisi. Nämä ovat juuri niitä tapauksia, joita laitoksilla eniten peitellään ja tutkitaan mappiin. Tai saadaan selitettyä, että tässä on ainoastaan sana-vastaan-sana -tilanne. Voitte kuvitella, kumpi osapuoli näissä jutuissa voittaa. Lopputulosta ja sitä tunnetta, mikä näille naisille jää, on turha lähteä edes arvailemaan.


Takaisin sinne rappukäytävään. Oven avannut mies totesi ensimmäisenä toiselle näistä kahdesta poliisista: ”Mitäs vittua te homot voitte tehdä”. Tässä vaiheessa tämä nykyisin korkeassa virassa oleva herra pyysi minua olemaan puuttumatta tilanteeseen ja kehotti menemään sivummalle seisomaan. Otin pari askelta taaksepäin, jonka jälkeen nämä poliisit vastasivat tälle miehelle: ”No, mepä näytetään”.


Poliisit ottivat miehestä kiinni ja kirjaimellisesti heittivät miehen kaaressa alas rappuja niin että mies paiskautui päin rappukäytävän seinää. Tämäkään ei vielä riittänyt heille: sama toistui vielä kaksi kerrosta alaspäin eli yhteensä kolme heittoa alas rappuja. Lopputuloksena kannettiin tajuton mies maijan takaboksiin ja tehtiin rikosilmoitus virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Toki pahoinpitelynimikkeen kera, joka oli varmaankin ainoa, aitoa tekstiä oleva asia rikosilmoituksessa.

Rikosilmoitusten sisältöjä suunniteltiin aina todella huolella kun näitä väkivallantekoja tapahtui. Minulle opetettiin jo heti alussa, että jos keittää yli tai leipoo pokaa turpaan, niin pitää aina muistaa kirjoittaa rikosilmoitus virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Näin siksi, että pystyy ”todistamaan”, että uhri löi poliisia ensin ja että vammat ovat seurausta laillisesta voimankäytöstä. Kahden poliisin sana yhtä ”poliisin kimppuun käynyttä” vastaan on lähes aina täysin selvä tapaus. Uhrin on täysin mahdotonta
lähteä yksin taistelemaan kahden poliisin sanaa vastaan – poliisien, joita lähtökohtaisesti pidetään tutkinnassa ja tuomioistuimessa tarkoin valikoituina yksilöinä ja kansan puolustajina.


Suurin osa näistä virkamiehen väkivaltaisista vastustamisista oli juttuja, joissa pari väärää sanaa uhrilta poliisille oli riittänyt siihen, että sitten alkoi nyrkit heilua. Paikkoja hajosi, aivotärähdyksiä, aivovammoja.

Steroideja poliiseilla meni enemmän kuin laki salli. Ja oman vuoron ollessa Itiksen salilla, siellä soi lähes aina Tony Halmeen levy. 200 kilon penkkituloksia ja 300 kilon kyykkyjä. Ei taida doping-testejä olla edelleenkään poliisien voimanoston SM-kisoissa. Pistävä hiki haisi ja pinnat oli kireällä kuin viulunkielet. Rasismi poliisissa oli tajutonta ja ”neekerit” sai aina extraa.


Alussa, kun luottamusta alkoi löytyä, minulle sanottiin: ”Hei Joakim, ”Janne” (nimi muutettu) kun menettää hermonsa, älä puutu siihen. Sillä menee proput todella helposti ja silloin on parasta vaan olla näkemättä tai kuulematta mitään. Muista sama kuulustelussa, jos sellainen jostain syystä tulee, että oot ollu vaikka röökillä tai vastaavaa.” Minä pidin kuitenkin silmät ja korvat auki ja siksi näitä juttuja nyt ikävä kyllä riittää kerrottavaksi. Tämä Janne kantoi vapaa-ajallaan virka-asetta vyölaukussa. Kysyin häneltä, että miksi näin, sillä virka ase piti aina jättää työpaikalle. Vastaus oli, että hänelle ei yksikään mutaturpa tule vittuilemaan.


Tämä kertomani heitto rappuja alas ei todellakaan ollut ainoa kerta. Muistan kolme sellaista kertaa, joita olin itse paikalla todistamassa.


Erään kerran olimme Laajasalossa, kun oli tullut ilmoitus metelistä. Kyseessä oli kotibileet, jotka olivat jo ohi siinä vaiheessa, kun me saavuimme paikalle. Ovi avattiin, ja siinä oli nuori, pienikokoinen kundi, ikää max. 20 vuotta ja elopainoa about 60 kiloa – ei ollut uhkaava millään tavoin, vaan nimenomaan pyyteli kovasti anteeksi ja sanoi, että täällä jo nukutaan.


Tämä nykyisin korkeassa virassa oleva poliisi käveli ovesta sisään, otti tätä nuorta kurkusta kiinni ja raahasi tukasta kaksi kerrosta alas rappuja. Mentiin nuoren kanssa Kisahallin putkaan, ja ensimmäinen kysymys vartijalle oli, että missä kopissa on mahdollisimman hullu ukko: pojalle tarvitaan sellainen koppikaveri, että saa kunnolla tuntea nahoissaan. Sellainen löytyi ja ovi kun avattiin, niin siellä oli mies, joka ensimmäisenä totesi kun näki tämän nuoren: ”Nam, nam, nam nuorta lihaa”. Jos ei ihan noilla sanoilla, niin hyvin lähelle. Itkien tämä nuori aneli, ettei häntä laitettaisi sinne. Nauraen poliisit ja vartijat sinne kuitenkin hänet työnsivät.


Silloin menin ensimmäisen kerran vessaan itkemään, jotta pystyisin taas olemaan se ”kova jätkä”. Oli pakko. Työyhteisön paine oli tajuton, ja on varmasti edelleen.


Syynä tähän touhuun oli tosiaan siis bileet, jotka olivat jo ohi meidän saapuessa paikalle ja
asunnossa porukka oli jo nukkumassa. Kannabiksen tuoksu kämpässä oli ilmeisesti liikaa tälle poliisille. Koppiin ja rappuun raahattiin tosiaan jo nukkumassa ollut nuori – sai kuulemma narkkari opetuksen.


Idässä näitä kaikkia vastaavia tapahtumia kutsuttiin yleisesti ”kouluttamiseksi”. Jos pokat eivät poliisia siinä vaiheessa vielä vihanneet, niin takuulla näiden käsittelyiden jälkeen vihasivat. Ja siinä samalla sitten poliisi itki, että miksi poliiseja vihataan koko ajan enemmän.

Keissi 2: Ulkomaalaispoliisin ylikonstaapelin raiskausyritys ja virka-aseman väärinkäyttö

Kerron nyt hiljattain eläköityneestä poliismiehestä, joka virassa toimiessaan teki törkeitä asioita.

Miestä kutsuttiin ulkomaalaispoliisissa nimellä ”African Jack”. Nimi tuli siitä, että mies oli  pannut yli 1000 tummaihoista naista Afrikkaan suuntautuneiden saattokeikkojen kuluessa. Hän leuhki niillä yksikössä ihan avoimesti. Omaan ymmärrykseeni ei mahdu, että mitä hienoa siinä on, että on maksanut seksistä yli 1000 kertaa ja vielä sellaisissa maissa, joissa naisten asema on muutenkin todella huono. Voin kertoa, että jokainen ulkomaalaisyksikön nainen voi varmasti pahoin miehen jutuista ja hänen naisia syrjivästä asenteestaan.

Pääsin hyvin pian sisäpiiriin, ja olin saattokeikoilla tämän herran luottomies. Olin mies, joka osasi hommansa hyvin ja pärjäsi vaikeissakin tilanteissa. Ja mikä tärkeintä, en koskaan puhunut siitä, mitä näillä matkoilla tapahtui.

Tästä miehestä ja parista muusta herran luottomiehestä riittäisi kerrottavaa vaikka kuinka paljon. Nyt kerron yhdestä saattoreissusta Kameruniin. 

African Jack oli tunnettu siitä, että hän suunnitteli ja junaili itselleen aina reissut sellaisiin maihin, joissa oli parhaat huorat. Pahoittelen kielenkäyttöä, mutta näillä sanoilla asioista puhuttiin poliisissa. Pöydällä miehellä oli pino juttuja ja tulevia saattokeikkoja juuri tiettyihin Afrikan maihin. Kerran African Jack sanoi minulle: ”Joakim, nyt olisi yksi kamerunilainen kopissa. Saadaan sinne reissu kyllä järjestettyä”. Naiset saattokeikoilla olivat täysin poissuljettuja, sillä he kuulemma olivat haitaksi näille panoille. 

African Jack valikoi reissuille omat luottomiehensä. Matkat suunniteltiin mahdollisimman pitkäksi, jotta määränpäässä olisi aikaa juhlia ja paneskella. Valtio maksoi tietysti hotellimajoitukset, matkarahat ja päivärahat. Reissut olivat todella kalliita juuri niiden kestojen vuoksi. Kukaan ei uskaltanut tai halunnut puuttua asiaan millään tavoin. Olihan African Jackilla kuitenkin erittäin pitkä ura ulkomaalaisyksikössä. Päivärahat riittivät vallan hyvin viinoihin ja naisiin. Jos rahat loppuivat kesken, lisää nostettiin valtion luottokortilta ja näitä nostoja sitten joko makseltiin jälkikäteen takaisin tai pahimmillaan seliteltiin, että pokille maksettiin rahaa, jotta saatot sujuisivat helposti. Puhuttiin sadoista euroista. Jostain syystä tällä miehellä oli oikeus käyttää satoja euroja näihin selityksiin, kun muut saivat vaikeimmissa tapauksissa maksaa mahdolliset rahat omista kukkaroistaan, jos sellaista edes tarvitsi tehdä. Reissut maksoivat usein viisinumeroisia summia ihan vain siksi, että saatiin mahdollisimman pitkät lepoajat määränpäässä. Kaikki meni tietenkin valtion kassasta.

Tämä reissu, jolla olin mukana, oli minun ensimmäinen saattokeikkani Kameruniin. African Jack totesi minulle jo lentokoneessa: ”Joakim, tänään nussitaan mustaa pillua”. Vastasin siihen asiaa sen enempää miettimättä, että tottakai. Siinä tuli sitten luottamus ansaittua. 

Matka oli suunniteltu niin, että määränpäässä oltiin yhteensä viisi päivää. Yleensä lepopäivien määrä oli pitkillä saatoilla maksimissaan kolme, joskus neljä päivää. African Jack sai jostain syystä  aina näitä viisi päivää kestäviä saattokeikkoja, joskus jopa pidempiä, ja se oli yleisesti hyväksyttyä yksikössä. Tai kukaan ei ainakaan silloin uskaltanut kritisoida hänen suunnitelmiaan.

African Jack oli tosiaan kansainvälinen saattokeikkojen koordinaattori, joka junaili Euroopan muiden maiden kanssa yhteisiä saattoja. Hän oli erittäin arvostettu omassa työssään niiden piirissä, jotka eivät totuutta tienneet. Ihmisenä mies oli täysi sika.

Ensimmäisenä päivänä Kamerunissa menimme siihen ainoaan baariin, johon valkoinen mies uskalsi mennä. Turismia siellä ei silloin vielä ollut juuri lainkaan, ainoastaan hotellissa asioivat liikemiehet ja heti hotellin vieressä sijaitseva muukalaislegioonan evakuointiyksikkö.

Istuimme baarissa, ja pöytään tuli kaksi todella kaunista tummaa naista. Toinen heistä sanoi minulle, että täällä ei näe koskaan nuoria valkoisia miehiä, varsinkaan komeita sellaisia ja kysyi, että juhlittaisiinko yhdessä. Maassa kun ei tosiaan ollut turismia, niin seksiturismiakaan ei ollut. Kyse oli ihan puhtaasta mielenkiinnosta puolin ja toisin.

Menimme näiden naisten kanssa kauppaan, ja naiset hakivat kassillisen olutta. Kaupasta siirryttiin sitten hotellille jatkamaan juhlia. African Jackilla ja minulla oli kummallakin oma huone, Huoneita yhdisti väliovi, jonka kautta pääsi kulkemaan huoneesta toiseen. African Jack meni toisen naisen kanssa käymään omassa huoneessaan ja minä jäin juomaan olutta omaan huoneeseeni toisen naisen kanssa. Juttelimme lähinnä siitä, mistä kaukaa me miehet olemme kotoisin, kun siellä ei valkoisia miehiä juuri näy.

Yhtäkkiä toisesta huoneesta kuului karmeaa huutoa ja väliovesta tuli  nainen hysteerisenä itkien ja aneli minua auttamaan. African Jack oli kuulemma yrittänyt alkaa panemaan väkisin. Ja nimenomaan perseeseen. Sanoin naiselle, että on ihan rauhassa, ei hätää. African Jack tuli vihaisena ulos huoneestaan ja karjui: ”Mä olen maksanut, anna huora sitä persettä”. Sanoin miehelle, että jospa nyt jätettäisiin tämä juttu tähän. Hän rauhoittui ja palasi kiroillen omaan huoneeseensa. Hysteerisenä African Jackin huoneesta rynnännyt nainen poistui hotellista melkein heti. Minä jäin vielä juttelemaan ja viettämään iltaa tämän toisen naisen kanssa.

Hotellin aulaan saapuessamme African Jack oli jo saanut siellä polvelleen uuden naisen ja totesi minulle, että kyllä Afrikan tytöt kunnon panomiehen tunnistaa. African Jack oli noin 55-vuotias  ja kaikkea muuta kuin nuoren kauniin naisen unelma. Tämä nainen sitten vietti aikaa miehen kanssa matkan loppuun saakka. Nainen oli kai ollut sen verran ”suostuvainen”, että African Jack alkoi suunnittelemaan uutta keikkaa Kamerunin Doualaan heti kun oltiin takaisin Suomessa päästäkseen mahdollisimman pian takaisin tämän naisen luo.

African Jackista riittäisi juttuja vaikka kuinka paljon, mutta ei ole järkevää keskittyä vain yhteen henkilöön. Surullisinta tässä oli, että koko ulkomaalaisyksikkö tiesi hänen puuhistaan ja hiljainen hyväksyntä vallitsi. Osa yksikön miespuolisista poliiseista piti häntä lähes sankarina ja ylisti kuinka kova panomies hän on – oikea ”äijä”. Hiljainen sopimus oli, että mitä saattokeikoilla tapahtuu, jää sinne. Ikävä kyllä minäkin kuuluin silloin niihin lampaisiin, jotka eivät uskaltaneet sanoa mitään. Kuljin African Jackin mukana vielä monella saattokeikalla, minähän olin yksi hänen luottomiehistään.

African Jack asustelee nykyisin Thaimaassa – jokainen päätelköön itse, että miksi.

Keissi 3: Itäkeskuksen poliisin 3. vuoron juoponheittokisat

Seuraava tapaus on luonteeltaan todella julma ja kertoo karua kuvaa siitä, millaisia yksilöitä poliisissa pahimmillaan on.

Mutta ensin välihuomautus.

Blogista on oltu ensimmäisen päivän aikana todella kiinnostuneita: alle vuorokaudessa yli 5000 lukukertaa ja lähes 1500 kävijää. Lukijoissa on varmasti paljon poliiseja, se on täysin selvä asia.  Kaikki saamani tsemppiviestit auttavat jaksamaan taistelua yhtä Suomen isointa tuulimyllyä vastaan.

Jos haluatte auttaa niin jakakaa blogia mahdollisimman paljon ja mahdollisimman laajalle. Kirjoittakaa minulle omia kokemuksianne, jotta saadaan esille mahdollisimman paljon juttuja ja sitä saastaa, jota poliisissa on. Samalla luodaan painetta poliisille sen helvetin selittelyn lopettamiseksi ja saadaan viimein näitä mätiä yksilöitä sellaisen tutkinnan alle, jossa ei voida enää vähätellä ja tutkia juttuja pimeiksi. Jos ei kaikissa jutuissa tuomioita tule, niin vähintään viraltapanoja. Yhteyden ottamista koskevat ohjeet löytyvät etusivulta.

Suomi on Euroopan ainoa maa, jossa toinen poliisi tutkii toista poliisia, silloin kun rikoksesta epäilty on poliisi. Aivan helvetin sairasta, eikö? Ei ole mikään ihme, että tilastollisesti meillä on yksi maailman vähiten korruptoituneista poliisivoimista. Jokainen, joka siihen prosessiin on lähtenyt, tietää mitä se on. Uskaltaisin väittää, että jos maahamme saataisiin täysin poliisista riippumaton taho tutkimaan poliisien tekemiä rikoksia, tajuton määrä juttuja tulisi ihmisiltä, jotka eivät nyt edes viitsi lähteä siihen naurettavaan pelleilyyn tekemään rikosilmoitusta poliisista toiselle poliisille.

Sitten tähän karmaisevaan asiaan. 

Tämä on ensimmäisiä muistamiani asioita idästä, jossa nuoren poliisin oikeudentaju sai karmean kolauksen. Mietin, että mihin helvettiin olen hakenut töihin. Se, nuoren maailmanpelastajan asenne joka poliisikouluun mennessä minulla oli, alkoi karista jo heti alkumetreillä. Poliisikoulussa varoitettiin, että se tunne tulee katoamaan monella muutamassa vuodessa; minulla siihen riitti pari kuukautta idässä. Eikä sen vuoksi, että olisin turhautunut ja tuskastunut niihin samoihin koteihin ja perheisiin, jotka eivät saa apua, vaan nimenomaan poliisin sairaan käytöksen ja toiminnan takia.

Jätkät keksivät sairaan idean: kun talteen korjattuja juoppoja viedään Sahaajankadulle, niin aletaanpa kisata siitä, kuka heittää juopot maijan takaboksista pisimmälle ‒ kirjaimellisesti: heittää. Sahaajankatu on paikka, jossa kodittomat alkoholistit voivat viettää yönsä seinien sisällä. Itäkeskuksen poliisista tähän tapahtumaan osallistui ainakin kaksi partiota. Ikävä kyllä muistan tästä tapahtumasta takuuvarmasti vain kolme nimeä, mutta sekin on jo liikaa. Muistamattomuuteni ei silti vähennä tippaakaan tekojen vakavuutta.

Kisan säännöt olivat, että laitetaan tikku maahan merkiksi, jonka takaa heitot tehdään. Partion toinen poliisi otti juoppoa kiinni käsistä ja toinen jaloista. Sitten heijattiin vauhtia ja yritettiin heittää juoppo kaaressa mahdollisimman pitkälle. Minä en halunnut kisaan osallistua ja sain selitettyä asian niin, että toimin mittamiehenä. Ei nuori poliisi uskaltanut siinä alkaa selittämään, että ootte jätkät sairaita, ei noin saa tehdä. Muistan edelleen sen helvetillisen tunteen, kun lähes shokissa seurasin täytenä yllätyksenä tulleita kisoja kun maijan takaboksi ensimmäisen kerran aukesi kisojen merkeissä. Se oli kuvottavaa katseltavaa ‒ kuunnella sitä luiden rusahtelua ja nähdä niitä tajunnan menetyksiä. Jos muut juopot sattuivat olemaan ulkona silloin kun nämä tietyt poliisit nousivat maijoista ulos, he käänsivät aina katseensa pois jo siinä vaiheessa.

Sahaajankadulla oli silloin töissä täysi kusipää-sadisti, jonka kanssa oli sovittu, että jos joku juopoista tulee puhumaan asiasta niin turpaan tulee juopolle ja urakalla. Se oli hiljainen sopimus. Tämä sama Sahaajankadun työntekijä kehuskeli nauraen, kuinka juoppojen taskuista sai kivasti extramassia. Nämä kisailija-poliisit nauroivat yhdessä miehen kanssa tällekin raukkamaiselle asialle. Osaatte kuvitella, kuinka turhaa uhrien olisi ollut tulla poliisilaitokselle valittamaan tai tekemään rikosilmoitusta poliisien toiminnasta. Turpaan olisi tullut ja urakalla, kun Sahaajankadulle olisi takaisin mennyt.

Pisimmät heitot olivat noin kolmen metrin luokkaa. Heitoille naurettiin räkäisesti. Jätkät jopa alkoivat ottaa nopeammin keikkoja, jossa sammuneita oli tarjolla, jotta voisi tehdä uusia heittoja ja tavoitella voittoa kisassa. Jäävuorenkokoiset ”kovat itiksen kytät” heittelemässä ressukoita kaaressa. Just for fun. Hyi vittu. Anteeksi, mutta nämä tapaukset tekevät vieläkin niin pahaa, että vuosienkin jälkeen pistää vihaksi muistella näitä yksityiskohtia.

Yksi heittäjistä oli ainakin vuosi sitten poliisitarkastajana poliisihallituksessa ja taitaa olla siellä edelleen. Tarkkaa tämänhetkistä virkanimikettä en tiedä, mutta jokin poliisin korkeimmista viroista se on. Eikä tarkalla virkanimikkeellä olekaan väliä: nimi kyllä on muistissa, eikä se unohdu koskaan. Sisäpiiritietona kuulin, että miehestä oltiin jopa kaavailemassa uutta poliisiylijohtajaa. Sama mies syyllistyi myös sellaiseen tekoon, joka oman laintuntemukseni mukaan olisi tapon yritys tai vähintäänkin törkeä vammantuottamus. Jossain vaiheessa kirjoitan myös siitä. Eikö ole sairasta, että mies joka on niinkin korkeassa virassa ja joka ottaa kantaa nimenomaan poliisien tekoihin ja rikosepäilyihin, on luonteeltaan tällainen? Minusta ainakin on.

Kisat kestivät pitkään. Minä todistin ja mittasin ainakin viisi heittoa. En viitsi lähteä arvailemaan pituuksia missään nimessä yläkanttiin, jottei tekojen totuudenperäisyys vaarantuisi. Joka tapauksessa yksikin heitto on jo liikaa. Ja tosiaan tämä oli silloin ihan systemaattinen homma idän 3. vuorossa. En usko kaikkien vuorossa olleiden osallistuneen kisaan, mutta ainakin kaksi partiota osallistui: kolme nimeä muistan tarkasti. Ja minä itse mittamiehenä, koska en suostunut heittämään.

Keissi 4: Poliisi ja päihteet sekä idän 6. vuoron kannabisrattien metsästys

Olen omalla FB-sivullani kirjoittanutkin jo tästä asiasta jonkin verran, joten käsitellään nyt aihetta täälläkin.

Kun olin poliisikoulussa, kaksi omalla vuosikurssillani ollutta miestä kertoi ihan avoimesti pössyttelevänsä viikonloppuisin. Eihän poliiseille koskaan tehty huumeseuloja. Muistan, että annoin urani ainoan huumeseulan ennen kuin sain lopullisen ilmoituksen opiskelupaikasta. Oman työurani aika seuloja ei tehty kenellekään, en ainakaan kuullut, että olisi kenellekään tehty.

Kannabiksen laillistaminen on ollut yksi suurimpia keskustelunaiheita maailmanlaajuisesti. Jenkeissä sitä laillistetaan kovaa vauhtia, ja tulokset ovat hurjia. Niissä osavaltioissa, jossa kannabis on laillistettu, väkivaltarikokset ovat vähentyneet rutkasti ja valtion kassaan on tullut tyrmääviä määriä verotuloja. Ilman laillistamista kyseessä on täysin turha sota, jota poliisi ei koskaan tule voittamaan ja rahat, jotka voisivat tulla valtiolle, menevät ihan jonnekin muualle. Paitsi tietysti niiltä, jotka kasvattavat itse omaan käyttöön. Kuitenkin hekin varmasti mielummin hakisivat kannabiksensa vaikkapa Alkosta.

Olin vielä tuossa viime vuoden joulun alla jäsenenä poliisien sisäisessä Facebook-ryhmässä. Siellä oli joku aloittanut keskustelun siitä, kuinka ärsytti niin kovasti, kun joku kansanedustaja oli puhunut kannabiksen laillistamisesta. Kirjoitin sinne silloin oman näkemykseni aiheesta ja mainitsin samalla, että kai te tiedätte siellä, että teidänkin riveissä kannabista poltetaan ja vieläpä melkoisen monen toimesta. Kerroin muistavani oman urani varrelta muutamia, jotka puhuivat minulle siitä jo silloin ihan avoimesti. Vastaus foorumilla oli, että meillä on niin hyväkuntoisia miehiä ja naisia, että jos he pössyttelisivät päivät pitkät, niin he eivät kykenisi fyysiseen työhön. Siihen vastasin, että ei kai teillä nyt siellä kukaan enää dokaakaan päivät pitkät. Liika on liikaa pätee ihan kaikkeen. Kirjoitin myös, että tehkääpä jokaiselle Suomen poliisilaitokselle samantein yllätysseulat, niin näette totuuden siitä, kuinka moni poliisi kannabista todellisuudessa polttaa. No, kuten voitte arvata, sellaista seulaa ei koskaan tehty. Jos olisi tehty, tieto olisi vuotanut medioihin. Vanha sanonta ”poliisi vuotaa tietoja kun venäläisen junan vessa” pitää edelleen paikkansa.

Kirjotukseni jälkeen meni noin viisi minuuttia ja minut poistettiin ryhmästä. Kuulin vanhoilta työkavereilta, että pohjoista myöten oli tullut huolestuneita viestejä, joiden mukaan tuo mies pitää saada hiljaiseksi ja pois virasta. Minulla oli siis virka vielä joulun alla. 

Työkaverit totesivat, kun tulivat moikkaamaan: ”Kyllä sä taas Joakim onnistuit sohaisemaan melkoiseen muurahaispesään. Noh, sen oot aina osannut tehdä”. Se on kyllä totta. Kuulemma oli laitoksen johdolta tullut vielä viesti, että jos mahdollista, niin olisi pitänyt yrittää jotenkin päästä jollain tekosyyllä meille sisälle kurkkimaan, että minkälainen koti minulla on ja mitä sielltä löytyy. Moikkaamaan tulleet vanhat työkaverit kuuluvat ehdottomasti siihen poliisin hyvään väkeen. Naurettiin yhdessä sille, että oli johto meinannut laittaa Karhun tueksi, kun tulevat hakemaan vanhoja haalareita pois.

Koko oman vuodenmittaisen päivystysaikani Itäkeskuksen päivystyksessä istui  ylikonstaapeli, joka katosi aina aika ajoin ja haisi alkoholille niin, että pahaa teki. Sanoin siitä esimiehelleni, joka vastasi: ”Älä viitsi Joakim puuttua tähän, miehellä on takana upea poliisiura”. Tämä ylikonstaapeli istui luukulla työvuorot kännissä ja oli todella usein täysi mulkku. Esimerkiksi kerran kuulin vierestä, kun joku nainen tuli tekemään hänelle ilmoitusta raiskauksesta. Tämä ylikonstaapeli totesi tälle naiselle: ”Pitäisikö sun pitää ne reidet kiinni”. Nainen lähti itkien pois.

Jännää, että jos jollakin on pitkä virkaura takana, niin sen sallitaan olla täysi sika. Ylikonstun juopottelusta työpaikalla tiesivät kaikki, eikä kukaan tehnyt mitään. Lopulta mies sai vielä siirron Roballe. Virkamerkki lähti vasta, kun hän ajoi kännissä omia entisiä idän kavereita karkuun ja pako päättyi lopulta tolppaan. Silloinkin asiasta puhuttaessa moni totesi laitoksella, ettei miehestä saa pahaa puhua. Miehellä on ollut upea ura. Tosiasiassa viimeiset vuodet tämä ylikonstaapeli aiheutti takuulla todella monelle, jos ei nyt totaalisen pahaa oloa, niin ainakin jäätävän vihan poliisia kohtaan. Ja ihan syystä.


Aikoinaan, kun vielä töissä ollessani aloin kirjoittamaan blogiin niistä epäkohdista joita ulkomaalaispoliisissa näin ja koin, niin Lasse Aapiolta tuli käsky, jonka mukaan ”Lindholm täytyy savustaa ulos. Tehkää sama kuin Karpelalle”. Tämän kuulin silloiselta esimieheltäni. No, ei tarvinnut savustaa, koska minulla oli jo mitta täynnä siinä vaiheessa.

Jostain syystä tämän poliisien Facebook-ryhmään tekemäni kirjoituksen jälkeen sain kotiini kirjeen, jossa oli III luokan salausleimat eli ettei kirjettä saa näyttää, eikä sisällöstä kertoa kenellekään. Kirjeessä oli kutsu saapua Pasilaan keskustelemaan virastani. Mukaan oli kaivettu kaksi naurettavaa juttua, jotka oli tutkittu ajat sitten täysin turhiksi. Mutta ehkä niillä oltaisiin jotenkin voitu puhua minut viralta pois, sillä muuta niillä ei minusta ollut tämän oman  Facebook-kirjoitukseni lisäksi. Molemmat rikosnimikkeet olivat tosiaan lieviä, mutta tiesin kyllä, mikä on homman nimi, jos sinne menen. Kirjoitin sähköpostina laitokselle terveiset, että haistakaa paska ja pitäkää se virka. Tiesin tasan tarkkaan minkälainen ”keskustelu” se olisi ollut. Tässä ”keskustelussa” olisi ollut paikalla Helsingin laitoksen poliisijohtoa eli miehiä, jotka osaavat kyllä hyödyntää lakipykäliä omaksi edukseen paremmin kuin kukaan.

Ei ole vaikeaa arvata, kuka tämänkin takana oli. Herra Aapiota kun kenttäväki ei ole koskaan arvostanut tippaakaan. Omaa mielipidettäni miehestä on turha tähän edes sanoa. Jostain syystä Aapio osaa aina selitellä asiat parhain päin, kun poliisia epäillään jostakin. Hän on itsekin ollut virkarikostutkinnan kohteena jokusen kerran ja jotenkin aina niistä selvinnyt. Aapio istuu edelleen siellä samalla pallilla.

Moni lukijoista varmasti tietää, mitä tarkoitan, kun puhun poliisin naurettavista parin kasvin takavarikoista ja siitä, miten paljon se voi vaikeuttaa itse kunkin elämää, kun rekisterissä on huumausaineen käyttörikos.

Itäkeskuksen aikanani 6. vuoron 2-3 partiolla oli teema. Muut vuorot olivat vähän eri mieltä teeman järkevyydestä. Nämä 6. vuoron 2-3 partiota ottivat elämäntyökseen metsästää rattijuopumuksia nimenomaan kannabiksesta. Huumetikkuja kului sellainen määrä, että siitä jo poliisilaitoksen johtokin vähän huomautteli, tikut kun eivät kovin halpoja ole. Systemaattisesti jätkät lyysäsivät fikkarilla tikkuja. Jos vähänkin punaista näkyi kannabiksen kohdalla, niin ei muuta kun rattijuopumus ja kortti hyllylle. Jätkät kehuskelivat vielä, että kun kunnon valolla katsoo, niin kyllä sen viivan saa näkymään, jos sitä vähääkään siellä on. Vuoron muut jätkät ajoivat normaalisti keikkaa. Moni ihminen menetti korttinsa todella naurettavien syiden vuoksi.

Tästä aiheesta olen lukenut monien kirjoituksia. On todella ”kivaa” saada syyte rattijuopumuksesta ja menettää kortti sen vuoksi, että on polttanut sätkän joskus pari viikkoa sitten. Toki osa oli tuoreita polttoja ja aitoja ratteja. Mutta se, että niitä etsittiin vaikka väkisin ja tikut lyötiin suuhun pärstäkertoimen perusteella, oli kyllä melkoista. Autot ja kuskit, jotka vähänkin näyttivät siltä, että saattaisivat olla ”kannabisnarkkareita”, ratsattiin: tikku suuhun ja lampulla kyllä saatiin se viiva näkyviin, jos tyyppi oli polttanut sellaisen ajan sisällä, että viiva edes haaleasti näkyy. 

En  ymmärrä, miten ajokykyyn vaikuttaa se, että on polttanut esim. muutama päivä aiemmin, saatikka jos on kulunut viikko tai jopa kaksi. Rattijuopumus kun on rikos, jossa nimenomaan ajokyvyn täytyy olla heikentynyt päihteiden käytön johdosta. Kun 6. vuoro oli salilla, siellä soi aina Notkea Rotta, jota vuoron ukot fanittivat. Koko vuoro kävi ahkerasti orkesterin keikoilla. Siinä nyt ei ole mitään pahaa, että fanittivat. Lähinnä vaan vähän kevyempääkin tekstiä tähän, ettei kaikki ole pelkkää surullista luettavaa. Viinaa kyllä meni yhdellä jos toisella, ja joillakin ukoilla oli maanantait jatkuvasti sairauslomapäiviä. 

Olen jokusen poliisin kanssa asiasta keskustellut ja kentällä mielipide on kyllä varmasti se, että on täysin turhaa työtä viedä kasveja kotikasvattajilta. Minäkin jätin niitä joskus itsekin järkevän partiokaverin kanssa, ja todettiin, ettei siellä mitään ollut. Kaamea määrä paperityötä, takavarikkopöytäkirjat ja oikeusprosessit ja kasvit ilmestyvät takaisin kuitenkin. Itse en silloin vielä polttanut, mutta kun poltin ensimmäisen sätkäni saattokeikalla Gambiaan, tajusin omankin asenteeni hulluuden. Ei olisi silloin tullut mieleenkään lähteä riehumaan, saatikka tappelemaan. Eikä tule nykyäänkään.

Juttelin tuossa jokin aikaa sitten erään päihdepsykiatrian ylilääkärin kanssa . Hän oli samaa mieltä  kanssani ja totesi, että jos alkoholi tulisi nyt markkinoille, se luokiteltaisiin vaaralliseksi huumausaineeksi. Mutta nyt se on osa suomalaista kulttuuria ja olkoon niin. Suurin osa väkivaltarikoksista tehdään alkoholin vaikutuksen alaisena. Niissäkin poliisien tekemissä perheväkivaltarikoksissa, joista on uutisoitu, on alkoholilla ollut osuutta asiaan, Mutta kun poliisijohto on täysin sokeaa väkeä, eikä osalla ole päivänkään kokemusta partioautossa istumisesta, niin tämä vanhoillinen ajatusmaailma tulee varmasti olemaan vallitseva vielä vuosien ajan.

Poliisien päihteidenkäytöstä enemmän myöhemmissä kirjoituksissa.


Olisin silti halunnut nähdä sen huumeseulan tuloksen, jota koko poliisikunnalle ei tehty. Eiväthän poliisit ole inhimillisiä niin kuin me muut, eikä heidän voisi edes kuvitella  syyllistyvän niinkin vakavaan tekoon kuin satunnaisen sätkän polttamiseen. (sarkasmia)

Keissi 5: Poliisien käytöksestä

Olen sopinut todella hyvän ja luotettavan toimittajan kanssa siitä, että siihen saakka kunnes on kerätty tarpeeksi aineistoa ja haastateltu asianosaisia ja niitä, jotka näistä asioista jo tietävät, en kirjoita isoimmista tapauksista, ainakaan kovin monesta. Ja myös niitä ihmisiä, jotka ovat minulle kirjoittaneet, on kuultu. Tästä huolimatta tämä tekstini on silti todella pitkä, ja toivon että jokainen jaksaisi lukea loppuun saakka.

Paljastan tässä tekstissä myös itsestäni asioita, joista kaikista en todellakaan ole ylpeä.

Hyvin mielenkiintoista on myös seurata poliisin itse aloittamaa esiselvitystä blogistani, etenkin kun  yksi rikoksista syyttämäni henkilö on Poliisihallituksessa. Asiassa on tosiaan erikoista se, että esiselvitys aloitettiin, vaikka toistaiseksi kukaan muu kuin minä ei vielä tiedä kertomastani nimilistasta. Toki itsekin osallistun selvittelyyn, ja osaan kyllä huomauttaa jos joku kivi on jäänyt kääntämättä tai siellä yritetään yhtään mustamaalata tai peitellä väittämiäni.

Sain eilen poikkeuksellisen erikoisen viestin Helsingin poliisilaitoksen palveluksessa olevalta henkilöltä. Parin toimittajankin kanssa asiasta käymäni keskustelun perusteella viestien sisältö on selkeästi tulkittavissa uhkaukseksi, jossa minua yritetään saada luopumaan aloittamastani taistelusta oikeudenmukaisuuden puolesta. Laitan tämän kirjoituksen loppuun suorat lainaukset viestienvaihdosta. Ilman kirjoittajan nimeä tietysti ja muutenkin siten, ettei miestä voida tunnistaa. Sisäpiiri tietona kuulin, että varsinkin Pasilassa joudutaan väkeä tsemppaamaan siihen, ettei siellä lähde mopo keulimaan minun suuntaan. Moni mätä poliisi varmasti pelkää sitä, mitä kaikkea tiedän ja mitä lukijat minulle kirjoittavat  Nähtäväksi jää kuinka moni heistä lopulta joutuu tutkinnan alle.

Jokunen teksti on osunut silmään keskusteluista, joissa on ainakin esiinnytty poliisina ja yritetty mustamaalata minua muka tuntemalla minut. Seuraavaksi siis kylmää faktaa minusta.

Ei, en lähtenyt maitojunalla kotiin. Jäin sairaslomalle, kun olin hommaan täysin kypsä ja osin siksi masennuin. Luovuin itse virasta lopulta v.2020, kun viimeinenkin into palata tämän hetken poliisiin laimeni. Minulla ei ole ACAB tatuointia, mutta muita tatuointeja on kyllä paljon. En myöskään vihaa poliisia, päinvastoin. Haluan, että poliisista tulee luotettava. Sen asian luulisin tehneeni selväksi, jos ihmiset ovat blogini kokonaan lukeneet. Minulla ei myöskään ole itsellä huonoja kohtaamisia poliisin kanssa kuin mitä nyt tämän blogin aloittamisen jälkeen. Joten ei, en ole todellakaan katkeroitunut, pössyttelelystä ulospotkittu poliisi. 

Masennus ei aiheuta harhoja. Joku onkin jo kuulemma ehtinyt leimata tekstini mielenterveyspotilaan hulluksi voimafantasiaksi. En myöskään ole käyttänyt laittomia päihteitä poliisina ollessani muulloin kuin sen yhden kerran, josta olen kertonutkin. En ole psykoottinen narkkarikaan. En pidä itseäni narkomaanina sen vuoksi, että polttelen sätkän silloin tällöin hyvää musiikkia kuunnellessa. Alkoholia toki kului vapaalla ja reissuilla. Ja kyllä, olen harrastanut seksiä ulkomailla. En kuitenkaan maksanut siitä koskaan, vaan tapasin upeita naisia, joiden kanssa asiat sitten etenivät pidemmälle. Kreikassa kävin jopa pari kertaa strippiklubilla.

Yhteen upeaan kamerunilaiseen naiseen jopa rakastuin niin lujaa, että mietin tosissani muuttoa sinne. Kirjoittelimme pitkään viestejä ja ajatuksia sähköpostitse ja vielä jokunen vuosi sitten harmitti kovasti, etten koskaan lähtenyt. Hän oli hyvässä asemassa Kamerunissa ja olisi nimenomaan halunnut minun muuttavan sinne, eikä todellakaan toisin päin.

Kyllä, elin todella hurjasti ulkomaanreissuilla. En kuitenkaan syyllistynyt mihinkään muuhun rikokseen kuin sen sätkän polttamiseen Gambiassa, josta olen kertonut aiemmassa jutussa. Vaarat kiehtoivat silloin nuorta miestä ja halusin saada mahdollisimman oikean kuvan niistä maista, joissa vierailimme. Halusin nähdä itse millaista ihmisten elämä siellä oikeasti on.  Vaaratilanteita toki oli vaikka kuinka paljon kun yksin siellä kävelin. Mutta sain myös todella paljon upeita muistoja ja kohtasin upeita ihmisiä. Olen aina ollut mies, joka ei pelkää, edelleenkään ei pelota. Olen aina myös ollut heikkojen puolella, ja toivottavasti jonakin päivänä pääsisin auttamaan ihmisiä sellaisiin maihin, jossa varsinkin naiset ja lapset kärsivät vääryyttä eniten.

Siinä kaikki ”mediaseksikäs” tieto minusta poliisina ollessani. Olen jo sanonutkin, etten peittele omaa toimintaani ja osassa kertomistani teoista ei todellakaan ole kehumisen aihetta. Mutta upeaa kamerunilaista Gaellea kestää kehua, siinä hommassa tunteet leiskuivat puolin ja toisin. Olin silloin nuori ja todella komea ja hän oli Kamerunin ykkösmalleja. Meillä synkkasi heti alusta asti. Fiksu upea nainen. Toivottavasti hänellä on elämä hyvää tälläkin hetkellä.

Kaikki muu, mitä minusta netissä selitetään, on täyttä paskaa. Anteeksi kielenkäyttöni, mutta näin on. Kysykää mielummin minulta itseltäni kuin että uskotte jotakuta, joka esiintyy ihmisenä, joka tuntee minut niiltä ajoilta kun olin poliisi. Jos joku oikeasti tietää tarkempia faktoja minun poliisiajoiltani ja haukkuu minua, niin minulla herää vahva halu tietää, miksi. Olin erittäin pidetty työpaikallani ja taitava siinä mitä tein.

Sen verran voin kertoa, että niin iso koneisto on liikkeessä tässä asiassa, että maassamme tulee todennäköisesti poikkeuksellisen laaja tutkinta poliisien vallan väärinkäytöksistä. Kaikki on tutkittava todella tarkoin jo nyt ison yleisön ja median suurennuslasin ja valvovan silmän alla.

Kirjoittelen kuitenkin edelleen ”lievempiä”, lyhyitä kertomuksia, jottei blogin tarkoitus hämärry ja lukijakunta kyllästy odottelemiseen. Lukijoilta on tullut viestejä todella paljon ja ne, joilta olen jo luvan kysynyt ja saanut, menevät eteenpäin toimittajan tietoon. Viestejä lukijoilta tarvitaan ja varsinkin nykyisiltä ja entisiltä poliiseilta. Ymmärrän, että tällä hetkellä paine kirjoittaa poliisina omalla nimellä minulle on varmasti todella kova. Jokainen juttu on tärkeä. <3.

Seuraavana tapaus, joka liittyy poliisin käyttäytymiseen hyvin ilkeällä tavalla.

Kerron nyt eräästä konstaapelista, joka oli koko oman aikani Itäkeskuksen poliisin rikosilmoitusten vastaanotossa. Käsitykseni mukaan hän oli ollut muissakin tehtävissä , mutta kun ei oikein luonteensa vuoksi soveltunut kentälle tms., niin hänen paikkansa oli päivystyksessä ‒ paikassa, joka on monelle ihmiselle ensimmäinen kosketus poliisiin. Olen jo todennut monta kertaa, että viha poliiseja kohtaan syntyy siitä, että ensimmäinen kohtaaminen poliisin kanssa on ollut kammottava. Saatikka jos niitä on ollut useampi.

Tämä konstaapeli käyttäytyi sikamaisesti asiakkaita kohtaan todella usein. Sanoin useasti asiasta silloiselle esimiehelleni, mutta siihen ei puututtu mitenkään. Aina vain sama ”se nyt on vähän sellainen”. Esimieheni oli enemmän kiinnostunut lähinnä hommistaan poliisiliitossa ja tulevista golf-reissuista Helsingin laitoksen poliisijohdon kanssa. Esimiestä näki erittäin harvoin tiskillä. Oikeastaan ei koskaan, vaikka oli osa ryhmää. Muut sitten painoivat menemään sen, minkä ehtivät.

Pari juttua, jotka muistan erittäin tarkasti tästä konstusta:

Kerran tuli kaksi itkevää lasta tekemään rikosilmoitusta äitinsä miesystävästä, joka pahoinpiteli lasten äitiä lähes päivittäin. Tämä mies totesi lapsille että: ”menkää kotiin ja sanokaa että tulee se äiti tekemään jutun jos tahtoo”. Lapset kertoivat tälle poliisille todella kammottavasta väkivallasta. Kuulin kaiken, kun istuin viereisellä tiskillä, väliä noin pari metriä. Tässä vaiheessa minulla rehellisesti sanottuna kärähti proput ja karjaisin tälle konstaapelille, että: ”mitä helvettiä sä touhuat”. Lapset olivat lähdössä pois, kävelin perään ja totesin näille lapsille, että: ”hei mä otan sen jutun, että anteeksi tuon poliisin käytös”. Voitte vaan kuvitella, mitä vaatii lapsilta tulla tekemään rikosilmoitusta kotona oleskelevasta väkivaltaisesta miehestä ja vastaukseksi poliisi kuittaa, ettei kirjaa mitään. 

Juttu oli tosiaan sen verran karu, että vein sen suoraan yläkertaan poliisikoulun kurssikaverilleni, joka oli silloin töissä perheväkivaltatutkinnassa idässä ja totesin että ”otas tää keissi nopsaan, on aika rajua tavaraa ja että lapset saisi oikeutta”. Tietysti kerroin myös sen, mitä tiskillä oli tapahtunut. Kurssikaverini otti asian tosissaan ja teki heti lastensuojeluun kiireisen pyynnön mennä kotikäynnille. Toivottavasti lapset ja heidän äitinsä saivat oikeutta ja turvaa. Sen ainakin tiedän, että tämä tutkija, jolle asian vein, on erittäin taitava työssään. Tänä päivänä hän on poliisin ihmiskaupparyhmän johtaja. Siinä on todella taitava poliisi täysin oikealla paikalla.

Toinen muisto tästä päivystyksen konstaapelista on, kun kirjailin netissä tehtyjä rikosilmoituksia ja lajittelin juttuja. Siinä yhteydessä pamahti silmille paperit, joissa oli karmea määrä lapsipornokuvia, joita oli löytynyt rikoksesta epäillyn koneelta. Voin kertoa, että sellaisia kuvia ei kukaan tahdo nähdä, enkä lähde edes kuvailemaan niitä kuvia. Riittää varmasti kun sanon, että niitä tulee vieläkin joskus painajaisiin. Totesin silloin esimiehelle, että nyt on mentävä kotiin ottamaan happea, että sen verran rajut oli kuvat, etten kykene olemaan loppupäivää töissä. Tähän tämä sama sikamainen konstaapeli, joka kuuli keskusteluni esimieheni kanssa totesi, että: ”mitä sä siinä itket. Ne lapsethan nauttii siitä”. Olisin ehkä vielä pärjännyt kuvien kanssa jollakin tavalla, mutta tämä sairas kommentti kyllä teki sen verran pahaa, että seurauksena oli parin päivän sairausloma. Toinen esimies siinä yksikössä kyllä ymmärsi täysin ja pahoitteli kovasti.

Sama mies usein suoraan sanoen vittuili asiakkaille, ja muutenkin hänen käytöksensä oli kaikkea muuta kuin poliisille sopivaa. Siinä oli surullista katsoa ihmisten ilmeitä, kun he lähtivät pois tämän poliisin tiskiltä. Moni siinä yksikössä vihasi tätä miestä suuresti, mutta jostain syystä hän sai vain istua siellä. Idän päivystyksen maine oli silloin varmasti aika surkea, kun siellä tiskin takana istui samaan aikaan tällainen yksilö ja kännissä oleva mies, josta olenkin jo kertonut aiemmin.

Moni on kirjoittanut minulle juuri kohtaamisestaan poliisin kanssa nimenomaan silloin kun he ovat menneet tekemään rikosilmoitusta. Siinä olisi poliisilla miettimistä, että kannattaisiko laittaa parhaat poliisit sellaiseen paikkaan, jonne ihmiset, jotka eivät ole poliisin vakioasiakkaita, menevät tekemään ilmoitusta heihin kohdistuneista rikoksista ja valvoa sitä, miten siellä kohdellaan asiakkaita. Välissä on seinät eli ei siellä voimaa käytetä, mutta väärillä sanoilla saadaan todella moni ihminen vihaamaan tai vähintäänkin kyseenalaistamaan poliisia kohtaan tuntemaansa luottamusta.

Loppusanoiksi totean, että kun luonteeltaan sairas ihminen saa päälleen sinisen haalarin poliisikoulusta, niin hänestä tulee vaarallinen. Tällä mädällä yksilöllä on laki, virkavalta, asema ja tuomioistuin puolellaan ja muut poliisit peittelevät loputtomasti hänen sadistisia tekoja. 



Tässä nämä viestit joista kerroin. Oman pikaisen tarkistuksen jälkeen mies on todella sitä miksi itseään väittää:

Aloitin Itiksessä harjoittelun 2007. Voin sanoa, että noista ajoista toimintakulttuuri on muuttunut todella paljon. En ole myöskään kuvailemasi mukaisia tilanteita ollut todistamassa ja mikäli olisin ollut, olisin puuttunut niihin välittömästi. Siksi pidänkin hyvin kyseenalaisena yli kymmenen vuoden jälkeen nostaa näitä esille. Jutut ovat vanhentuneet eikä niitä voi lain mukaan enää tutkia. Eikä asioiden esiinnostaminen poista omaa osallisuuttasi. Jotakin on mennyt pieleen, jos olet päässyt kuvailemaasi asemaan, jossa sinuun on tällaisissa luotettu. Itse en ole tällaiseen asemaan päässyt.
Muutenkin sellainen vanha kulttuuri, jossa konstaapeli saa tehdä mitä haluaa, on taakse jäänyttä. Siksikin olet ulostulosi kanssa pahasti myöhässä. Selkeästi suurempi huolenaihe on se, että päälliköt näkemykseni mukaan suojelevat toisiaan. 
Sanomasi uskottavuus kärsii todella pahasti viimeaikaisen toimintasi vuoksi. Joka tapauksessa toivon sinulle vilpittömästi kaikkea hyvää, mutta tällainen toiminta ei auta sinua eikä ketään muutakaan. Toivottavasti tarkoitusperäsi ovat kuitenkin vilpittömät. Ammattikunnalle tämä on kuitenkin karhunpalvelus, koska toimintakulttuuri on muuttunut ja kuten jo totesin, itse en ole moiseen onneksi törmännyt. Vääriä ihmisiä tosiaan on poliiseina, mutta nykypäivänä tuollaista ei ilman vakavia seuraamuksia voi tapahtua. 
Kannattaa myös ottaa huomioon se, että monet mediat hakemalla hakevat negatiivista kerrottavaa poliisista ja saattavat käyttää sinua hyväksi omiin tarkoitusperiinsä,nimim. kokemusta on. En tunne sinua ollenkaan, mutta mielellään juttelisin asioista kasvotusten, olen toiminut hetken laitoksen pääluottamusmiehenä, joten tiedän aika paljon asioita. 
Yt. Kalle(nimi muutettu)

Hei
Todella moni tuorekkin poliisi on kirjoittanut, että homma ei ole miksikään muuttunut. Viestisi on melkoinen ja jääköön se tähän meidän väliseksi. (edit: ei nyt jäänyt viestin luonteen vuoksi, kyseessä ei ollut poliisin tekemä paljastus vaan ihan muuta) Se että ei saisi vanhoista jutuista puhua joissa tekijät ovat edelleen viroissa on poliisilta aika karu lausunto. Oletko valmis sen ihan mediaan antamaan? Jos olet blogini lukenut, siellä olen kertonut miksi en ole uskaltanut asioista puhua. Se olisi vienyt viimeiset mahdollisuudet palata riveihin, joihin en todellakaan enää halua.

Se että luotto on tullut suun kiinni pitämisestä on ollut ja on edelleen todella monella poliisilla asia joka vaivaa ja paljon. Jos todella siellä ollaan tuolla asenteella liikenteessä niin pahasti on pielessä. Jos itse olet niin rohkea, että teet työkaverista välittömästi rikosilmoituksen jos siihen aihetta on, niin todella rohkea olet. Et ole sellaiseen tilanteeseen tosiaan joutunut että joutuisit asiaa todella miettimään tai sitten kirjoitat ihan täyttä hölynpölyä. 

Se että mainitset minun viimeaikaisen toimintani jota ei ole vielä edes tutkittu ja asiaan tulee kyllä inhimillinen selitys kun sinne torstaina kuultavaksi tulen. Saako siellä nykyään katsella vapaasti toisen poliisin tietoja? Jos pyydän tutkittavaksi, kuinka moni poliisi on urkkinut tietojani löytyykö sieltä ainoastaan kyseisen jutun tutkijoita kuten kuuluukin?

Olen kyllä täysin vilpittömästi liikkeellä ja jos olet tarkoin tekstit lukenut, niin kaikissa olen painottanut suurimman osan poliiseista olevan hyviä. Ikävä kyllä siellä teillä johdossa on melkoista väkeä ja myös kentällä edelleen. Ei mitään henkilökohtaista, mutta uskon enemmän näihin lukuisiin poliisien yhteydenottoihin, jotka olen kyennyt todistamaan poliisiksi, kuin tähän sinun viestiin jossa jo yrität valmiiksi peitellä asioita ilman että tutkinta on edes aloitettu.

En tehnyt poliisina rikoksia kuin sen josta olen jo kertonut, eli poltin pilvisätkän Gambian saatolla. Tulen kyllä kertomaan myös itsestäni osan rikosten yhteydessä ja tulen kyllä mainitsemaan jossain välissä että olen kyllä harrastanut seksiä ulkomailla pariin kertaan. Ei minusta poliisin uralta paljon seksikkäämpää kaivettavaa löydy. Olin taitava ja luotettava työssäni ja se siitä. En koskaan tehnyt sen kummempia asioita, jossa olisi mitään rikollista.  Sen tulen kyllä kertomaan.

Lähes jokainen kansalainen on joka on kirjoittanut minulle on nimenomaan maininnut, että tämä tulee parantamaan heidän luottoa poliisiin lujasti.Ymmärtäkää se jo siellä hyvänen aika. Suuri osa minulle kirjoittaneista poliiseista on saman asian sanonut. Jopa eräs ihan johdostakin. Se että poliisi tutkii rikoksesta epäiltyä poliisia on täyttä sontaa. Sen luulisi olevan siellä selvä ja minulle on näistä turha kirjoitella ettei tätä ja tätä tapahdu enää. Kerrot pääluottamusmiehenä faktana että tällaista ei enää ilman vakavia seurauksia voi tapahtua. Kannattaa hetki miettiä nyt sanomaasi. 
Se että et ole itse törmännyt vastaaviin asioihin, ei kerro siitä ettei niitä tapahdu. Totuudet kun usein tulevat heiltä, jotka väärää kohtelua ovat kokeneet tai poliiseilta jotka eivät laitoksella uskalla puhua. Luulisi sen olevan siellä jo selvä asia, kun lähes jokainen minulle kirjoittanut poliisi on samaa asiaa kironnut. 

Hyvää pääsiäistä sinne.
Yst terveisin Joakim Lindholm


Tässä ”Jannen” vastaus

Kiitos vastauksesta,
Hyvällä olisin halunnut vain sanoa, että tuhoat valitsemallasi tiellä itsesi lopullisesti, mutta omapahan on asiasi. En sanonut, ettei saisi tällaisista puhua, muttei se enää hyödytä ja tuskin itse tulet kestämään sitä ryöpytystä mikä tästä alkaa ja olisin ollut valmis auttamaan ulospäässyssä, koska tarvitset apua. Päätöksesi olet näköjään lukinnut, joten en voi muuta kuin toivottaa kaikkea hyvää. 
– Janne (nimi muutettu

Kysynpähän vain tarkoitatko ryöpytystä poliisin puolelta? Kansan puolelta sitä ei ole tullut yhtään. Päinvastoin. Et tosiaan tunne minua jos luulet etten kestä. Melkoista tekstiä jos oikeasti olet poliisi… 


Seuraavaa ”Jannen viestiä” en voi julkaista koska siitä paljastuisi henkilöllisyys. Mutta asian ilme ja tyyli muuttui erittäin ystävälliseksi näiden vastausteni jälkeen. Uskon osittain, että miehen viesteissä oli johdon paine takana, ei pelkästään kyseisen poliisin viestejä.

En silti saanut koskaan vastausta siihen, että keneltä tulevaa ryöpytystä hän tarkoitti, enkä siihen onko tietoni katsoneet vain he, joilla on lainvoimainen lupa siihen. Kuten eräs taitava toimittaja sanoi ”Suomalaiset eivät ole todellakaan tyhmiä!”

Päätelkää itse viestin luonne.

Sen voisi joku toimittaja ottaa ihan jutuksi, että kyselee virallisia teitä pitkin kuinka moni on katsonut poliisissa tietoni ilman lain siihen antamaa lupaa ja ei muuta kun luvut uutisiin.


Joakim Lindholm

Keissi 6: Suhtautuminen naisiin ja seksuaalinen häirintä

Aloitan tämän keissin lukijalta saamallani vinkillä Suomen Kuvalehden nro:ssa 17/2007 julkaistuun juttuun. Kiitos hyvästä vinkistä. Pahoittelen jo nyt kielenkäyttöä tässä keississä, tarkoitus ei todellakaan ole loukata ketään. Kuten olen aiemminkin todennut, niin tapahtumissa on pakko käyttää niitä samoja sanoja, joita poliisissa käytettiin, jotta tapahtumat pysyisivät mahdollisimman aitoina.

SK:n jutusta täytyy sanoa sen verran, että se oli melkoisen järkyttävää luettavaa, vaikka jo itse useasti todistinkin sairasta asennetta naisia kohtaan ja myös seksuaalista häirintää. Jo pelkästään näkemieni ja kuulemieni asioiden perusteella en epäile pätkääkään tekstin väittämiä. Kuka tämä nainen ikinä onkaan, täytyy sanoa että hänen on oltava tajuttoman rohkea ihminen, koska on aikanaan lähtenyt tuollaiseen taisteluun. Juttu on vuodelta 2007, mutta en usko asioiden paljon noista ajoista muuttuneen. Kannattaa muistaa, että samat tyypit ovat varmasti edelleen poliisin palveluksessa – myös he, joista kirjoitan.

Liitän käsiini saamani kuvat SK:n jutusta tähän. Toivottavasti saatte niistä selvää. Jos on vaikeaa saada selvää joistain kohdista, niin kannattaa zoomailla kuvia, jotta teksti näkyy kaikilta osin. Jutun kaikki oikeudet kuuluvat toki täysin Suomen Kuvalehdelle. Pikaisen selvittelyn perusteella jutusta nousi aikanaan hieman isompikin haloo, joka sitten hyvin nopeasti painui jonnekin mullan alle. Erittäin vakavasta aiheesta kuitenkin on kyse.

Muistan Itäkeskuksesta ja Kisahallin putkalta useammankin tapauksen, jotka liittyvät vahvasti asiaan. Tässä niistä pari.

Eräs tapaus Itäkeskuksessa oli, kun nuori naispuolinen harjoittelija saapui ensimmäiseen työvuoroonsa kentälle, ja kahvihuoneessa istui koko vuoro odottamassa. Kun tämä nainen meni kahvihuoneeseen, vuoron kenttäjohtaja totesi tälle naiselle, että hänen mielestään naiset kelpaavat ainoastaan siihen, että voivat peruuttaa hänen vartaaseensa. Lopputulema oli, että kenttäjohtaja sai pienen nootin johdolta huonosta tavasta puhua harjoittelijalle. Tällä naisella hyvin todennäköisesti mureni siinä hetkessä into astua ammattiin, jossa pelastetaan ihmisiä. 

Oli yleistä että kun laitokselle tuli uusi ”pantavannäköinen” nainen, niin jätkät löivät avoimesti vetoa keskenään siitä, kuka pääsee ensimmäisenä tätä kyseistä naista panemaan. Joskus niissä vedoissa liikkui rahaakin pieniä summia. En osaa tähän yksilöidä tiettyjä vuoroja, jotka olisivat tässä olleet erittäin aktiivisia. Hommaan turtui nopeasti ja kun näitä juttuja kuuli jatkuvasti, niin ei niihin sen enempää kiinnittänyt huomiota kuin että: jahas, jätkät taas kisaavat siellä keskenään.

Tässä Suomen Kuvalehden jutussakin on kerrottu ”äijänaisista”, jotka ainakin Itiksessä pitivät yhtä jätkien kanssa. En koskaan kuullut, että he olisivat sanoneet ukkojen jutuista mitään. He heittivät härskiä läppää siinä missä jätkätkin. Syytä en osaa sanoa: että oliko kyseessä pelko, kova halu olla yksi jätkistä vai mikä. Omassa vuorossani oli kaksi naista, joista toinen oli fysiikaltaan isompi kuin puolet laitoksen ukoista ja toinen oli erään vuorossa olleen vaimo. Tästäkään syystä en osaa asiaan tarkemmin vastata, koska omassa vuorossa tätä ei ilmiötä ei esiintynyt.

Kerran Kisahallin tiskillä oli viehättävä naiskonstaapeli, joka nojasi tiskiin kevyessä etukenossa. Hänen takanaan seisoi kaksi miespoliisia, jotka kovaan ääneen totesivat: ”Vittu kun tota persettä pääsis naimaan, vaikka molempiin reikiin samaan aikaan.” Kommentti ja jätkien häpeämätön katselu oli niin avointa, että takuulla oli tarkoitus, että kyseinen nainen kuulee kommentit. Olisitte nähneet hänen ilmeensä kun hän väkinäisesti hymyillen kääntyi pois tiskiltä.

Monella poliisilla on omituinen ja hyvin kyseenalainen asenne varsinkin vaimonhakkaajia kohtaan. Olen viimeisten vuosien aikana jutellut ehkä kymmenen poliisin nykyisen tai entisen kumppanin kanssa. Kun oma taustani on keskusteluissa käynyt ilmi ja olen esittänyt kohteliaasti kysymyksen siitä, millaista on olla poliisin vaimo, niin suurin osa naisista on hetken jälkeen itkien kertonut kamalia tarinoita kodin seinien sisäpuolelta ‒ hakkaamista, alistamista, huorittelua ja vainoamista, jos haluaa erota. Lähes jokainen näistä naisista on todennut yhden ja saman asian: jos hän on uhannut aviomiestään rikosilmoituksella, on alkanut tajuton uhkailu, että ”siitä vaan, mun kaverit siellä ottaa ilmoituksen vastaan ja tutkii. Sut mustamaalataan ja sun loppuelämä on helvettiä”.

Mm. tämä on yksi erittäin tärkeä syy siihen, miksi koko ajan painotan, että poliisi ei saa tutkia juttua silloin kun rikoksesta epäiltynä on poliisi. Muitakin syitä löytyy: veljeys omaa ammattikuntaa kohtaan, asenteet naisia kohtaan, jne. ‒ näitä riittää. En tippaakaan luota siihenkään, että poliisi jäävää itsensä silloin kun on kyse esim. puolitutusta kollegasta tai johdolta tulee painetta jutun hoitamiseksi piiloon, koska on kyseessä vaikkapa päällikön kalakaveri.

Lukijoilta saamissani viesteissä, joita on tullut jo tähän mennessä hurja määrä, on erittäin vähän poliisien nykyisten tai entisten kumppanien kertomuksia. Tarkemmin sanoen: tähän mennessä vasta yksi (1). Se on käsittämättömän vähän. Voin vannoa, että siellä kotiseinien sisäpuolella ne rankimmat poliisien rikokset tehdään. Syitä on näiden kertomusten lukumäärän pienuuteen on paljon ja ymmärrän, että paine kirjoittaa minulle on tajuton. Pelko siitä, että olenkin juuri jonkun uhrin nykyisen tai entisen miehen kaveri, on varmasti yksi isoimpia esteitä yhteydenotolle. Paljon on kyllä tullut sellaisia kommentteja ja juttuja, joissa todetaan, että näitä minun kirjoittamiani juttuja on helppo uskoa, kun kuuntelee, mitä faija ja sen poliisikaverit kaljaa ottaessaan puhuvat.

Uskon, että kun mediat julkaisevat ensimmäiset isommat uutiset tästä aiheesta, niin näitä juttuja kotien sisältä alkaa tulla ja varsinkin juuri näille toimittajille. Näin tekisin itsekin, jos eläisin rajun uhan ja pelon alla: odottaisin varmuutta blogin kirjoittajan vilpittömistä tarkoitusperistä ja siitä, ettei hän todellakaan ole suojelemassa niitä pahoja poliiseja.

Eräällä kollegalla Itäkeskuksessa oli niin pelottava mieli, että rehellisesti sanottuna pelkäsin ajaa hänen kanssaan. Koko ajan joutui olemaan varuillaan, että mitähän sieltä nyt tulee ja koska häneltä taas pimenee vintti. Jos oikein muistan, niin miehellä oli ollut jotain ongelmia nykyisen tai entisen vaimonsa kanssa. Minulle se näkyi niin, että perheväkivaltakeikoilla miestä joutui varomaan enemmän kuin itse rikoksentekijää, vaikka rikollisetkin olivat joskus todella hulluja. Miehen viha omaa vaimoaan kohtaan purkautui näille väkivallasta kärsiville naisille ja jouduin olemaan tarkkana, että he saivat oikeutta ja että asiat tehtiin ja kirjattiin oikein.

Olimme tämän poliisin kanssa kerran aamuyöstä menossa kiireiselle kotikeikalle. Yhtäkkiä mies alkoi kerrostalon pihalla pyörimään ympyrää ja manaamaan raivoissaan, että ”helvetti kun saa yöt juosta kattomassa ämmiä, jotka kävelee nyrkkiin”. Tätä raivoamista ja manaamista kesti noin vartin verran, kunnes sain rauhoitettua miehen, että ”hei, meidän on mentävä tolle keikalle!” Mies olisi tahtonut kuitata keikan aiheettomana ilman että olisimme edes käyneet ovella. Pienellä goolettamisella selviää, että kyseinen mies on nykyisin rikoskomisario ja päivystävä tutkinnanjohtaja. 

Yhtenä jouluaattona eräät kollegat olivat keksineetkin niinkin ”hauskan” jutun kuin että tarjosivat kotikeikoilla perheille suklaakonvehteja. Se kuulemma usein riitti.

Pari vuotta sitten Poliisiliiton lehdessä oli artikkeli, jossa poliisijohto ilmaisi huolestuneensa siitä, että poliisikouluun hakee yhä enemmän naisia. Huolta aiheutti se, että kykenevätkö naispoliisit pitämään yllä poliisin työturvallisuutta tositilanteissa kentällä, koska he ovat fyysisesti paljon pienempiä kuin miehet. 

Noh, tähän voin kertoa oman mielipiteeni asiasta. Kyllähän miespuolisten poliisien pitäisi jo lähtökohtaisesti olla fysiikaltaan ja taidoiltaan sellaisia, ettei työparin sukupuolta tarvitse miettiä kentällä. Olen nähnyt keskenään ajavia naispartioita ainoastaan Roballa, lähinnä hoitamassa pr-tehtäviä rautatieasemalla. Naisen parina on aina mies. Jos mietitään esim. erästä Israelin armeijan erikoisjoukkoyksikköä, joka koostuu naisista ja on maailman-laajuisestikin kaikkein tehokkaimpia, se vahvistaa juuri sen, mitä olen aina sanonut: poliisilla on voimankäyttövälineet sitä varten, että jos tulee tosi tilanne, niin sitten käytetään niitä. Jos viitataan ampuma-aseiden käyttöön ääritilanteissa, niin olen aina sanonut, että liipasimen painamiseen ei tarvita voimaa lainkaan.

Ne kerrat, jolloin olen ajanut keikkaa naisten kanssa, olivat kaikkein rauhallisimpia. Monella miehellä kun on melkoinen kynnys ylipäätään lyödä naisia. Rikollispiireissäkin naisten lyömistä pidetään yhtenä raukkamaisimmista teoista. Minulle naispoliisin läsnäolo näyttäytyi usein nimenomaan keikkoja rauhoittavana tekijänä. 

Toinen erittäin tärkeä asia on seksuaalirikokset: jos paikalle menee ensimmäisenä partio, jossa on vain asenteellisia miehiä, homma voi mennä siinä jo täysin pieleen. Uhrien on myös paljon helpompi jutella naispoliisien kanssa. Näen todella paljon syitä siihen, miksi poliisissa tarvitaan naisia. Asiasta voisi jatkaa loputtomiin.

Ettei vain olisi ollut poliisijohto olisi ollut oikeasti huolissaan naisten lukumäärän kasvamisesta poliisissa siksi, että ne harvalukuiset ja rohkeat henkilöt, jotka uskalsivat puhua poliisien tekemistä rikoksista, olivat enimmäkseen naisia. ”Äijähommin” kun ei sovi se, että kavereista lauletaan tai että joku sanoo ei, kun toinen vonkaa seksiä.

Keissi 8: Poliisi ja seksin ostaminen ihmiskaupan uhrilta

Tätä tekstiä olen säästänyt tähän päivään saakka, kun tiesin että Helsingin Sanomat on julkaisemassa laajaa juttua poliisin suhtautumisesta niinkin rankkaan rikollisuuteen kuin ihmiskauppaan ja poliisin kyvystä tunnistaa sitä. Hesarin juttu kannattaa ehdottomasti lukea; teksti oli rankkaa ja todella hyvin tehty.


Jotkut tahot ovat miettineet, että laitanko blogissa itseni peliin ja että olenko itse ollut osaton kaikkiin juttuihin. Olen pyrkinyt pysymään niin lähellä totuutta kuin mahdollista tämän erittäin tärkeän asian vuoksi. Kyllä, tämä on niin tajuttoman tärkeä asia, että juuri tässä tekstin aitouden vuoksi ja totuuden edessä paljastan itsestäni asian, joka ei moraalisesti todellakaan ole oikein ja olen siitä kaikkea muuta kuin ylpeä. Nykyisin en missään nimessä tekisi vastaavaa. Ensimmäinen kerta avasi silmäni tajuttomalla tavalla, mutta se siitä. En selittele asiaa sen enempää.


Tämä teksti on tiivis ja käsittelee kahta tapausta. Ikävä kyllä toisessa on mukana silloinen todella hyvä poliisikaveri, jonka kanssa muutoin oli erittäin mielenkiintoisia reissuja. Joitakin rajoja vain ei pidä ylittää.


Molemmat teot tapahtuivat Ulkomaalaispoliisissa ja saattokeikoilla Ateenaan. Reissut olivat suosittuja siitä syystä, että perillä oltiin noin klo 16 ja siitä alkoi vapaa ja paluu oli seuraavana päivänä noin klo 15 aikaan. Bilesaattoina niitä pidettiin yleisesti, ja saatot olivat usein yksinkertaisia suorittaa. Siinä ei ole mitään väärää, että kun vapaa-aika alkoi, korkin sai niin sanotusti aukaista. Se oli ihan laillista vapaa-ajan viettämistä. 

Ensimmäisessä tapauksessa meitä oli kolme poliisia viemässä yhtä väkivaltaista saatettavaa. Toinen näistä poliiseista on käsittääkseni sittemmin erotettu virasta muiden rikosten vuoksi. Niitäkin rikoksia peiteltiin vuosia, mutta en voi niistä kertoa ilman, että tässä nimeän henkilöitä. Toisesta poliisista minulla ei ole tarkempaa tietoa kuin että käsittääkseni hän on virassa. Nuori poliisi, saman ikäinen kuin minä.

Tämä ”virasta erotettu” poliisi ilmoitti minulle, kun olimme hetken olleet vapaalla, että nyt voitaisiin lähteä hakemaan naisia. Alkoholia oli siinä vaiheessa kulunut melkoinen määrä, ja totesin että ”Noh, mennään sitten”. Eli rehellisesti sanottuna kyse oli siis siitä, että lähdetään etsimään prostituoituja. Kuten alussa sanoin, niin hävettää aivan tajuttomasti kirjoittaa asiasta, vaikka ei se tietääkseni laitonta silloin Kreikassa ollut, mutta näiden tapahtumien jälkeen käsitykseni seksibisneksestä muuttui totaalisesti.

Otimme taksin ja sanoin kuljettajalle, että tietääkö tämä missä täällä prostituoituja olisi tarjolla. Kuljettaja ilmoitti, että löytyy ja vei meidät alueelle, missä oli paljon strippiklubeja, pornokauppoja yms. Oletin, että alue on vastaavanlainen kuin punaisten lyhtyjen katu, ja se siitä. Taksinkuljettaja vei meidät ovelle, jossa oli jokin punainen kyltti. En muista mitä siinä tarkalleen luki. Nousimme portaat ylös, ja oven takana oli eräänlainen aula, jossa oli kaksi ei-kreikkalaista henkilöä. Nainen ja mies. Hinnaksi ilmoitettiin 60 euroa per naama. Minä menin ensimmäisenä ovesta, jonka luo minut oli ohjattu.

Oven takana odottava näky oli jotain ihan muuta kuin mitä olin odottanut. Siellä oli itkuinen nainen, joka ei osannut sanoa mitään muuta englanniksi kuin ”Help me”. Totesin siinä tilanteessa, että ”Ei helvetti nyt ei ole laillista hommaa ja tämä nainen ei ole tässä vapaaehtoisesti”. Näkyä on vaikea kuvailla, kaikki tapahtui niin nopeasti, mutta se oli karmea. Tilanne nopeiden tunteiden ja ajatusten kanssa oli, että: Miten tässä maassa voisi auttaa tällaista naista? Kenelle kertoa? Kuinka iso rinki on kyseessä? Mitä meille olisi tapahtunut? No, se näky sai minut loppuelämäksi muuttamaan käsitystä maksullisesta seksistä ja tajusin sen, mitä ihmiskauppa oikeasti on. Olin silloin nuori ja kännissä, himot, mutta onneksi ja ikäväksi myös valot, päällä.

Menin huoneesta ulos, jossa saatolla mukana olleet kaksi poliisia istuivat edelleen aulassa. Siinä sitten tajusin, että kyse on ainoastaan tästä yhdestä naisesta. Siellä ei ollut ketään toista, vaan me jonotettiin tämän yhden apua pyytävän naisen luokse.

Sanoin näille kahdelle, että ”Nyt lähdetään helvettiin täältä, että siellä on nainen joka pyytää apua! Ei todellakaan ole kaikki kunnossa tässä hommassa”. Tämä nykyään viralta pois laitettu poliisi tokaisi tähän, että ”Ei muuten mennä, että me ollaan maksettu tästä” ja marssi sisään huoneeseen. Minä sanoin siinä, että en halua tähän osallistua mitenkään ja yritin saada toista poliisia lähtemään mukaan, mutta liikaa viinaa ja sama ajatus. ”Maksettu on jo”,  ja hän kertoi myös saaneensa 10 euroa alennusta.

Menin ulos odottamaan ja mietin, että mitä helvettiä me olemme juuri tekemässä. Mietin tietysti sitä, että olin juuri ollut menossa ostamaan seksiä ja tällaista oli vastassa. Pitkän aikaa kuvotus itseäni kohtaan oli tajuton. Tunnetta on vaikea kuvailla, koska periaatteessa olin menossa tekemään jotain laillista, mutta moraalisesti kuitenkin arveluttavaa, ja vastassa on tuollainen näky. Ensimmäinen kokemukseni maksullisesta seksistä Kreikassa. Mietin myös sitä, että miksi ihmeessä nämä kaksi menivät sinne, vaikka sanoin heille täysin selvästi, että ”Lähdetään täältä, tämä on ihmiskauppajuttu!”

Odotin ulkona tupakalla ja hain jostain kioskilta lisää juotavaa. Jonkin ajan kuluttua tämä ensimmäinen tuli ulos ja tokaisi minulle jotain tyyliin, että hyvin se sujui kun laittoi tukan tyynyyn. Sanoista en mene takuuseen, mutta jotain vastaavaa tämä entinen poliisi totesi ikään kuin ylpeillen, että kyllä sen siihen sänkyyn sai. Aikaa kului ja sitten tuli tämä toinen ulos ja vähän ajan päästä hän rupesi miettimään, että jääköhän kiinni pettämisestä, ja kertoi, ettei ole sitä aiemmin tehnyt. Siinä sitten kuuntelin sitä kitinää, että perhana ei kai vaimo saa selville, että on käynyt ”vieraissa”.

Tämän jälkeen menimme jatkamaan iltaa yökerhoon ja tämä ”erotettu” poliisi totesi että ”Tästä ei sitten puhuta, että kuten aina ollaan sovittu, niin se mitä saatoilla tapahtuu, se jää sinne”. Eipä siinä tilanteessa oikein mitään muuta voinut kuin myönnellä.

Kotimaahan kun päästiin niin kerroin esimiehelle ainoastaan siitä, että löytyi tällainen nainen, että voiko sitä auttaa jotenkin. En muista keskustelusta tarkemmin muuta kuin, että kysyin että voiko naiselle Suomesta käsin jotenkin tarjota apua. En maininnut työkavereiden tekoja. Olisi pitänyt. Tiedän.

Toinen kerta oli kun tämän hyvän kaverini kanssa päätimme mennä tutkimaan Omonia-aukion ympäristöä. Se oli silloin tunnettu siitä, että se on turisteille erittäin vaarallinen. Kyseessä on alue, jossa Kreikka säilytti turvapaikanhakijoita. Näyt siellä oli karmeita ja mieleenpainuvia. Niistä on turha tässä alkaa kertoa, koska eivät liity juttuun sinänsä. Äitejä vauvat sylissä piikittämässä avoimesti yms.

Meillä oli tämän kaverini kanssa reissuilla tapana aina kierrellä mahdollisimman vaarallisia paikkoja. Ja kuten olen aiemmin kertonut, niin halusin itse nähdä mitä kaikkea maailmassa on ja mitä siellä tapahtuu. Tämän vuoksi menimme yhdessä myös tämän kuuluisan Omonia-aukion alueelle. Tähän mieheen luotin siinä mielessä, että pärjäämme kyllä siellä kahdestaan.

Päädyimme lopulta sivukujan ”pubiin” yhdelle. Ulkopuolella oli melkoinen määrä miehiä, kansalaisuudeksi veikkaisin ehkä Moldova-Serbia-akselia. Joukossa oli myös nainen, joka kertoi, että sisällä on tyttöjä. Tajusin heti mistä on kyse. Halusin ottaa selvää asiasta ja rupesin kyselemään, että mitä maksaa ja mikä on homman nimi. Tässä vaiheessa oletin myös hyvän ystäväni olevan samalla asialla eli että otetaan selvää ja katsotaan, voidaanko asiassa auttaa näitä naisia.

Sisällä oli tyttöjä, ja kysyin yhdeltä, että mennäänkö. Kaverilleni tarjottiin neitsyttä, jonka hinnaksi ilmoitettiin 20 euroa. Oma ”valintani” oli 15 euroa. Menin naisen kanssa viereiseen motelliin, jossa piti maksaa 10 euron huoneen tuntivuokra. Valitsin tämän naisen juuri siitä syystä, että hän puhui hieman englantia. Kaverini jäi juttelemaan tämän neitsyen kanssa ja totesi, että mene rauhassa tutkimaan, että kyllä tässä parin oluen ja kauniin naisen kanssa pärjää.

Menin tämän naisen kanssa huoneeseen ja sanoin hänelle, että en halua seksiä, vaan haluaisin tietää että mistä on kyse ja voinko jotenkin auttaa. Kysyin, että voinko auttaa naista mitenkään esim. rahallisesti, että onko hänellä jotain piiloa, jossa voi rahalla saada apua. Nainen kertoi piilon löytyvän, ja annoin hänelle 50 euron setelin. Kysyin vielä, että pystynkö tekemään jotain hänen hyväkseen. Nainen sanoi, että ei minun kannata, koska Kreikan poliisi on sekaantunut asiaan. Minulle käy vain huonosti, jos menen asiasta ilmoittamaan. Pyysin naista lepäämään edes sen hetken, jos se jotain auttaa. Nainen purskahti itkuun. Voitte kuvitella, miltä tuntui istua ihmisen edessä, joka on ”myytävänä” 15 eurosta ja kaikkea muuta kuin omasta tahdostaan.

Nainen istui hetken siinä itkien ja kertoi, että tyttöjä oli päässyt pois. Asiakkaat kyllästyvät, jos on liian kauan samoja naamoja. Toivottavasti piti paikkansa tämän naisen kanssa. Nainen totesi lopuksi, että hänen on käytävä suihkussa, ettei hän näytä epäilyttävältä tai siltä, ettei seksiä ollut.

Menin takaisin baariin, jossa kaverini istui vielä tämän neitsyen kanssa. Sanoin hänelle, että nyt tuli niin paha olo, että mennään helvettiin täältä. Eiköhän tämä maailma ole jo nähty. Kaverini yllätti minut siinä vaiheessa täysin ja totesi, että hän jää kyllä tämän neitsyen kanssa tänne. Vieläkin mietin, että olisiko siinä hänellä voinut mennä naamaan jotain muutakin kuin alkoholia, sillä tästä miehestä en olisi ikinä sellaista uskonut. Edelleen tuntuu pahalta kirjoittaa tästä. Olihan siellä tosiaan kaikkea saatavilla ja myytävänä. Tämän miehen kanssa me nimenomaan teimme reissuja, joissa tutkimme pahoja paikkoja ja otimme selvää siitä, että mistä niissä on kyse.

Sanoin kaverilleni että minä ainakin lähden nyt ja vielä varmistin, että meinaako hän oikeasti jäädä. Hän totesi jäävänsä. Palasin yksin hotelliin. Seuraavana aamuna, kun känni oli jo päällä, kysyin häneltä, että et kai oikeasti ostanut sitä neitsyttä ainakaan seksin takia. Tähän hän vastasi, että kyllä hän osti ja että kannatti.

Näiden Kreikan reissujen jälkeen oma käsitys seksibisneksestä muuttui totaalisesti. Silloin aloin miettiä, kuinka paljon kaikessa todella on sitä pimeää puolta. Miten joku voidaan todeta vapaaehtoiseksi ja joku toinen ei? Näitä panemassa käyneitä poliiseja koskevissa ajatuksissani on edelleen iso kysymysmerkki: miten ihmeessä joku kykenee sellaiseen? Mutta ilmeisesti aika moni kykenee, onhan ihmiskauppa yksi maailman suurimmista rikollisuuden aloista.

Keissi 10: Vakavan rikoksen tunnustaminen ja pelko kiinnijäämisestä

Tämän tekstin henkilö on sama, joka on esiintynyt mm. juoponheitto- ja rappuunheittokeisseissä. Hän on sama mies, jonka kerroin aiemmin herättäneen rapun alla olevan kodittoman lyömällä tätä useita kertoja kasvoihin poliisin raskailla hanskoilla. 

Sama mies istuu nykyään Poliisihallituksessa ja on hakenut ainakin omien tietojeni mukaan vielä syksyllä 2021 poliisilakimiehen virkaa. Oman ymmärrykseni mukaan henkilön kuuluisi olla sen sijaan epäiltynä törkeistä rikoksista. Sen tiedän, että kyseisen henkilön tekemisistä on ollut useampikin tietoinen ennen kuin edes on alettu etsiä todistajia paperille.

Tämä keissi ehkä selittää osaltaan omaa epäluottamustani Poliisihallitusta kohtaan. Tällaisia ihmisiä on korkeissa viroissa päättämässä tärkeistä asioista ja valvomassa poliisin toimintaa. Mies, jota Itäkeskuksen poliisin johto aikoinaan esteli kaikilla mahdollisilla tavoilla pääsemästä päällystökoulutukseen, on kelvannut Poliisihallitukselle; huhujen mukaan miehestä kaavailtiin uutta Poliisiylijohtajaa. Jos näin on, ulostuloni on ollut enemmän kuin hyvin ajoitettu.

Tässä tapauksessa minä olen siis todistajana tunnustukselle ja toivottavasti vielä koittavassa oikeudenkäynnissä olen valmis vannomaan valan virkavastuulla, niin kuin virassa olevat poliisitkin. Jos silloin jää kiinni valehtelusta, teko on huomattavasti enemmän rangaistava teko, kuin että siviili valehtelisi oikeudessa.

Itse tapahtumaan. Olimme viettämässä hiljaisen yövuoron lepohetkeä kyseisen miehen kanssa Helsingin Vuosaaren kaatopaikalla. Olin jo vuoron alussa havainnut, että parini oli silmin nähden ahdistunut. Jokin selkeästi vaivasi normaalisti erittäin rentoa ja rauhallista miestä. Huumoria työvuoroissa riitti yleensä loputtomiin.

Kun olimme hetken olleet parkissa kaatopaikalla, työparini katsoi minuun ja sanoi: ”Hei Joakim, jos kerron sulle jotain, voinko luottaa, ettet tule kertomaan sitä koskaan kenellekään? Et edes omalle vaimollesi?” Vastasin, että totta kai, kerro mikä on hätänä.

Työparini ei koskaan vitsaillut vakavilla asioilla varsinkaan kertomalla jotakin näin vakavaa, ikään kuin huumorilla vedättäen. Hän oli silmin nähden ahdistunut ja tuskainen, joten totta kai sanoin hänen voivan kertoa minulle, mistä on kyse.

Hetken hiljaisuuden jälkeen hän rupesi kertomaan. Työparillani oli vakiparina henkilö, josta olen kertonut muissakin keisseissä, mies joka räjähti nollasta sataan sekunnissa. Hän ja työparini olivat mukana rappuunheittokeississä ja juoponheittokisassa. Nämä kaksi herraa olivat kyllä kohtalaisen kaamea partio Itäkeskuksen piirissä useiden vuosien ajan.

Tarina meni joten kuten niin, että he olivat olleet viemässä pokaa säilöön. Hermo oli mennyt ja he olivat paiskanneet hänet putkan seinään. Tarkkaan en muista, oliko kyse Kisahallin putkasta, vai poliisivankilasta. Sen verran shokeeraava kertomus oli, että ikävä kyllä tällainen yksityiskohta ei jäänyt muistiini. Myöskään ajankohtaa en muista/tiedä, mikä tekee tutkinnasta haastavan. Toivottavasti poliisi kuitenkin tekee kaikkensa, jotta tämä saadaan selvitettyä. Tapahtuma ja tekijät ovat kuitenkin tiedossa.

Hän jatkoi kertoen, että seinään paiskaamisen yhteydessä uhri olisi vammautunut – saanut jonkin tason aivovamman. Kameroita oli kuulemma käsitelty ja luonnollisesti juttu oli jälleen raportoitu siten, että uhri on ollut vammautunut jo ennen putkaan viemistä tai kaatunut itse putkassa – kameroiden toki ollessa pimeinä. Parini mukaan uhri ei ollut aamulla ollut tietoinen, mitä on tapahtunut, koska vammat olivat olleet sitä tasoa, että muistikuvia ei ollut. Heittämisestä oli aiheutunut aivovamma ja jonkinlainen halvaantuminen.

Työparini ei missään vaiheessa ollut huolissaan, mitä uhrille oli käynyt, vaan jäävätkö he kiinni. Saattaisiko uhri muistaa jotakin ja oliko kamerat saatu pimennettyä siten, ettei seinään paiskaaminen näy?

Voin vannoa henkeni kautta, että työparini puhui takuulla totta. Mies ei koskaan vitsaillut tämän tyylisistä asioista, ja siinä vaiheessa, kun hän tätä kertoi, olin jo luottohenkilö. Mistään testistäkään ei siis takuulla ollut kyse. Hänen ahdistuksensa selvästi väheni saatuaan purettua tuskaansa. Muistan, kuinka olin niin järkyttynyt, että vain rauhoittelin pariani ja vakuuttelin kaiken kyllä selviävän. Kun parini oli kertonut asian loppuun, hän kiitti minua suuresti siitä, että kuuntelin ja vaikutti kun häneltä olisi kadonnut kilokaupalla taakkaa harteilta.

Työparini on nykyään monen lähteeni kautta nykyään kuin kävelevä ilmeetön lakikirja; mies, joka ei todellakaan tällaisista tapahtumista rupeaisi kertomaan, jos asia ei olisi totta.

Tämä juttu on ollut yksi vaikeimpia pitää sisälläni. Voitte vain vain kuvitella, kuinka vaikea. Aluksi en uskaltanut siitä kertoa edes lähipiirilleni, enkä ole uskaltanut puhua muutoinkaan kenellekään koskaan ennen tätä.


Rikos ei ole vanhentunut, sillä myös oman oikeustajuni mukaan tutkittavana nimikkeenä on vähintäänkin törkeä vammantuottamus, törkeä pahoinpitely ja pahimmillaan jopa tapon yritys. Poliisin jos kenen pitää ymmärtää ja tietää, että jos henkilön paiskaa betonisen putkan seinään, siinä voi todellakin henki lähteä. Onhan vastaavanlaisia tapahtumia nähty.

Kuten muissakin keisseissä, myös tässä olen valmis katsomaan entistä pariani silmiin vaikka minkä valheenpaljastusmenelmän kanssa ja selvittämään, kuka puhuu totta ja kuka ei.

Juttu on esiselvityksen yksi tärkeimpiä keissejä, ja syy suureen huoleeni keissejä tutkineen poliisirikostutkijan hyllytyksestä on, että tiedän hänen tutkineen tätä kovasti ja ketään kumartelematta.

Nykyään Poliisihallituksessa istuva poliisi heitteli ihmisiä rappuun kilpaillen, kuka heittää sammuneen juopon pisimmälle. Hän herätteli kodittomia lyömällä hanskoilla useita kertoja kasvoihin yms. Siinä on miettimistä, minkälaisia henkilöitä maamme korkeimmassa poliisijohdossa pahimmillaan istuu.

Ja mikä surullisinta, tällaiset henkilöt jos ketkä osaavat tuhota ja manipuloida kaikkea aineistoa, joka voi liittää heitä vastaavanlaisiin rikoksiin. Kun kerran herra Poliisiylijohtaja kysyi, että näyttäkää hänelle yksikin henkilö Poliisihallituksesta, jonka voi erottaa, niin vaikka tästä henkilöstä voisi aloittaa.

%d bloggaajaa tykkää tästä: