Keissi 3: Itäkeskuksen poliisin 3. vuoron juoponheittokisat

Seuraava tapaus on luonteeltaan todella julma ja kertoo karua kuvaa siitä, millaisia yksilöitä poliisissa pahimmillaan on.

Mutta ensin välihuomautus.

Blogista on oltu ensimmäisen päivän aikana todella kiinnostuneita: alle vuorokaudessa yli 5000 lukukertaa ja lähes 1500 kävijää. Lukijoissa on varmasti paljon poliiseja, se on täysin selvä asia.  Kaikki saamani tsemppiviestit auttavat jaksamaan taistelua yhtä Suomen isointa tuulimyllyä vastaan.

Jos haluatte auttaa niin jakakaa blogia mahdollisimman paljon ja mahdollisimman laajalle. Kirjoittakaa minulle omia kokemuksianne, jotta saadaan esille mahdollisimman paljon juttuja ja sitä saastaa, jota poliisissa on. Samalla luodaan painetta poliisille sen helvetin selittelyn lopettamiseksi ja saadaan viimein näitä mätiä yksilöitä sellaisen tutkinnan alle, jossa ei voida enää vähätellä ja tutkia juttuja pimeiksi. Jos ei kaikissa jutuissa tuomioita tule, niin vähintään viraltapanoja. Yhteyden ottamista koskevat ohjeet löytyvät etusivulta.

Suomi on Euroopan ainoa maa, jossa toinen poliisi tutkii toista poliisia, silloin kun rikoksesta epäilty on poliisi. Aivan helvetin sairasta, eikö? Ei ole mikään ihme, että tilastollisesti meillä on yksi maailman vähiten korruptoituneista poliisivoimista. Jokainen, joka siihen prosessiin on lähtenyt, tietää mitä se on. Uskaltaisin väittää, että jos maahamme saataisiin täysin poliisista riippumaton taho tutkimaan poliisien tekemiä rikoksia, tajuton määrä juttuja tulisi ihmisiltä, jotka eivät nyt edes viitsi lähteä siihen naurettavaan pelleilyyn tekemään rikosilmoitusta poliisista toiselle poliisille.

Sitten tähän karmaisevaan asiaan. 

Tämä on ensimmäisiä muistamiani asioita idästä, jossa nuoren poliisin oikeudentaju sai karmean kolauksen. Mietin, että mihin helvettiin olen hakenut töihin. Se, nuoren maailmanpelastajan asenne joka poliisikouluun mennessä minulla oli, alkoi karista jo heti alkumetreillä. Poliisikoulussa varoitettiin, että se tunne tulee katoamaan monella muutamassa vuodessa; minulla siihen riitti pari kuukautta idässä. Eikä sen vuoksi, että olisin turhautunut ja tuskastunut niihin samoihin koteihin ja perheisiin, jotka eivät saa apua, vaan nimenomaan poliisin sairaan käytöksen ja toiminnan takia.

Jätkät keksivät sairaan idean: kun talteen korjattuja juoppoja viedään Sahaajankadulle, niin aletaanpa kisata siitä, kuka heittää juopot maijan takaboksista pisimmälle ‒ kirjaimellisesti: heittää. Sahaajankatu on paikka, jossa kodittomat alkoholistit voivat viettää yönsä seinien sisällä. Itäkeskuksen poliisista tähän tapahtumaan osallistui ainakin kaksi partiota. Ikävä kyllä muistan tästä tapahtumasta takuuvarmasti vain kolme nimeä, mutta sekin on jo liikaa. Muistamattomuuteni ei silti vähennä tippaakaan tekojen vakavuutta.

Kisan säännöt olivat, että laitetaan tikku maahan merkiksi, jonka takaa heitot tehdään. Partion toinen poliisi otti juoppoa kiinni käsistä ja toinen jaloista. Sitten heijattiin vauhtia ja yritettiin heittää juoppo kaaressa mahdollisimman pitkälle. Minä en halunnut kisaan osallistua ja sain selitettyä asian niin, että toimin mittamiehenä. Ei nuori poliisi uskaltanut siinä alkaa selittämään, että ootte jätkät sairaita, ei noin saa tehdä. Muistan edelleen sen helvetillisen tunteen, kun lähes shokissa seurasin täytenä yllätyksenä tulleita kisoja kun maijan takaboksi ensimmäisen kerran aukesi kisojen merkeissä. Se oli kuvottavaa katseltavaa ‒ kuunnella sitä luiden rusahtelua ja nähdä niitä tajunnan menetyksiä. Jos muut juopot sattuivat olemaan ulkona silloin kun nämä tietyt poliisit nousivat maijoista ulos, he käänsivät aina katseensa pois jo siinä vaiheessa.

Sahaajankadulla oli silloin töissä täysi kusipää-sadisti, jonka kanssa oli sovittu, että jos joku juopoista tulee puhumaan asiasta niin turpaan tulee juopolle ja urakalla. Se oli hiljainen sopimus. Tämä sama Sahaajankadun työntekijä kehuskeli nauraen, kuinka juoppojen taskuista sai kivasti extramassia. Nämä kisailija-poliisit nauroivat yhdessä miehen kanssa tällekin raukkamaiselle asialle. Osaatte kuvitella, kuinka turhaa uhrien olisi ollut tulla poliisilaitokselle valittamaan tai tekemään rikosilmoitusta poliisien toiminnasta. Turpaan olisi tullut ja urakalla, kun Sahaajankadulle olisi takaisin mennyt.

Pisimmät heitot olivat noin kolmen metrin luokkaa. Heitoille naurettiin räkäisesti. Jätkät jopa alkoivat ottaa nopeammin keikkoja, jossa sammuneita oli tarjolla, jotta voisi tehdä uusia heittoja ja tavoitella voittoa kisassa. Jäävuorenkokoiset ”kovat itiksen kytät” heittelemässä ressukoita kaaressa. Just for fun. Hyi vittu. Anteeksi, mutta nämä tapaukset tekevät vieläkin niin pahaa, että vuosienkin jälkeen pistää vihaksi muistella näitä yksityiskohtia.

Yksi heittäjistä oli ainakin vuosi sitten poliisitarkastajana poliisihallituksessa ja taitaa olla siellä edelleen. Tarkkaa tämänhetkistä virkanimikettä en tiedä, mutta jokin poliisin korkeimmista viroista se on. Eikä tarkalla virkanimikkeellä olekaan väliä: nimi kyllä on muistissa, eikä se unohdu koskaan. Sisäpiiritietona kuulin, että miehestä oltiin jopa kaavailemassa uutta poliisiylijohtajaa. Sama mies syyllistyi myös sellaiseen tekoon, joka oman laintuntemukseni mukaan olisi tapon yritys tai vähintäänkin törkeä vammantuottamus. Jossain vaiheessa kirjoitan myös siitä. Eikö ole sairasta, että mies joka on niinkin korkeassa virassa ja joka ottaa kantaa nimenomaan poliisien tekoihin ja rikosepäilyihin, on luonteeltaan tällainen? Minusta ainakin on.

Kisat kestivät pitkään. Minä todistin ja mittasin ainakin viisi heittoa. En viitsi lähteä arvailemaan pituuksia missään nimessä yläkanttiin, jottei tekojen totuudenperäisyys vaarantuisi. Joka tapauksessa yksikin heitto on jo liikaa. Ja tosiaan tämä oli silloin ihan systemaattinen homma idän 3. vuorossa. En usko kaikkien vuorossa olleiden osallistuneen kisaan, mutta ainakin kaksi partiota osallistui: kolme nimeä muistan tarkasti. Ja minä itse mittamiehenä, koska en suostunut heittämään.

Julkaissut poliisirikokset

Olen 39 vuotias mies Helsingistä. Tosiaan entinen poliisi kuten etusivulla kerron. Nykyään teen musiikkia ja yritän elää mahdollisimman hyvää elämää masennuksen kanssa joka aikanaan laukesi poliisina.

23 vastausta artikkeliin “Keissi 3: Itäkeskuksen poliisin 3. vuoron juoponheittokisat

  1. Hienoa fiktiivistä tekstiä äijä kyllä tuottaa. Toimiiko psykoosit luovuuden lähteenä? Näistä sais kirjan koottua.

    Tykkää

  2. On tuttua poliisin järjetön voimankäyttö. Erään kerran juovuspäissäni oltuani, enkä rähjännyt, heitti konsta kuralätäkköön ja tuli polvilleen selkääni ja raudoitti niin että ranteet rutisi. Kylkiluu murtui tuossa kontaapelin ”rukoushetkessä”.Ja putkareissu. Oli kyllä perseestä nukkua valtion pahnoilla kun kylkeen sattui ihan helvetisti.

    Toisella kertaa kun nukahdin kauppakeskuksen penkille nuorehko konsta potkaisi penkiltä lattialle niin että pää kajahti kunnolla betoniin ja tähtitaivas aukeni näkökenttään. Siitä jälleen muitta mutkitta putkaan potemaan päänsärkyä.

    Juoppo tuntuu olevan useiden poliisien silmissä punainen vaate ja yhteiskunnan hylkiö.

    Liked by 1 henkilö

  3. Hei. On valitettavaa, että tällaista on mahdollisesti sattunut. Tietääkseni Suomessa poliisin tekemiä rikoksia tutkitaan syyttäjän johdolla, eikä toisen poliisin. Luulen, että sama käytäntö on muuallakin, eikä Suomi tässä poikkea ainoana, kuten asian esitit.
    Teitkö itse rikosilmoitusta näistä asioista?
    Mikäli et, olisi kiva tietää miksi..
    Tämän blogin motiivit siinä tapauksessa ovat erittäin kyseenalaiset. Eikö sinun poliisina ollessasi olisi ollut velvollisuus tehdä asialle jotain, sen sijaan, että nyt bloggaat asiasta?
    Epäluottamusta poliisiin tässä maailman tilanteessa nyt sitten tarvitaankin. Montako tällaista poliisia todella oli ja lasketko myös itsesi mukaan, mittamies?

    Tämähän nyt oli kommentti. Sanon heti alkuun että toivotko koronan mahdollisiin liikkumisrajoituksiin valvomaan senlaista poliisimassaa josta olen kertonut? Kannattaa lukea blogi kokonaan, siellä kerrotaan miksi olen vaiennut liian pitkään. Sama syy miksi poliisit kirjoittavat nyt minulle eivätkä puhu asioistaan työpaikalla. Erittäin harva poliisi on uskaltanut toisesta poliisista tehdä rikosilmoitusta. Väittäisin että edelleen ura on siinä. Varsinkin jos on naispoliisi.

    Joakim

    Tykkää

    1. On todellakin arvostettavaa ja hienoa, että tuot julki nämä ja viet asita eteenpäin. Minä ainakin tuen jokaista ammattilaista millä alalla tahansa, joka uskaltaa tuoda ennen pitkää julki kaikki rikokset, joihin toiset ammattilaiset syyllistyvät. Ja kuten Joakim kerroit, en todellakaan halua, että kun nyt tämän horonadystopian aikana näyttää siltä, että koko kansan perustuslailliset oikeudet yksi toisensa jälkeen potkitaan romukoppaan, niin haluaisin vaarallisia ja likaisia, hulluja, rikollisia poliiseja hoitamaan yhteiskuntaamme. Kiitos sinulle suuresta rohkeudestasi!

      Tykkää

  4. Muistan itiksen kytät ja kyttiksen. Kerrankin lähdin tuttavan kaveriksi näyttämään missä kyttis on kun hänen lompakkonsa oli kadonnut Bohemiassa, olin minä nauttinut mutta en mitenkään päissäni horjunut.
    Olin siinä vain kaverina siinä kun toinen teki ilmoituksen ja minulle sanottiin että sinä et lähde mihinkään.

    Taluttivat ala autotalliin ja autossa hyvinpitelivät, koska hieman saatoin avata suutani koettuani että nyt minua viedään ilman syytä jonnekin. Samperin kiva oli olla raudoissa takapenkin jalkatilassa vatsallaan matkustaa.
    Kisahalliinhan ne minut tietenkin vei.
    Ja aamulla kun pääsin pois ja tahdoin hieman että minut otettaisiin vakavasti sain kuulla vain uhkauksen ”poliisin väkivaltaisesta vastustamisesta.”
    Hemmetti ei mulla ollut edes fyrkkaa matkustaa himaan Tölikästä. Se oli nastaa se.
    Potutti.

    myös sahaajankatu tuli tutuksi. Siellä nukuttiin vain lattialla. Paikalla saattoi olla viitisentoista äijää ja ehkä 6 patjaa ja siellä sai nukkua toinen silmä auki. Sinne ei kukaan halunnut joutua.

    Iso rispekti siitä että kirjoitat ja sääli että olet lopettanut kun juuri kaltaisiasi tarvittaisiin enemmän.
    Rauhaa.

    Liked by 1 henkilö

  5. Pystyn kyllä vahvistamaan osittain, vaikka en juuri tätä kyseistä tarinaa. Olin aikanaan idässä vartiointiliikkeessä hommissa ja jouduttiin asioimaan itiksen poliisin kanssa harvase päivä. Oma kokemukseni itiksen poliisista on että kusipäisempää piiriä sai hakea. Asiakkaiden kohtelu oli ajoittain todella törkeää ja vertaansa vailla. Edes vantaan poliisi (joka muuten piti aika vahvaa kakkossijaa) ei toiminnassaan ollut näin perseestä. Vartijana ollessani opin/tajusin miksi idässä suhtaudutaan niin kriittisesti auktoriteetteihin. Itä opettaa.

    Tiedän täysin mistä puhut. Rohkea kommentti sinulta. Kiitos.

    YT Joakim

    Liked by 1 henkilö

  6. Onko sulla Joakim fikassa jotain kovaa todistetta, kuten esim videokuvaa/äänitallennetta jostain näistä keikoista tai teoista? Jos ei, niin kiinnostaisi tietää mikset saanut koskaan kännykällä tai esim haalarikameralla dokumentoitua näitä? Ja siis täysin vilpitön kysymys, kun tässä nyt on vain sinun sanasi. Ex-poliisina ymmärrät varmasti että näyttöä tarttee – mikäli haluaa näitä mätiä omenoita vastuuseenkin.

    Sun todistuksesi tuntuu hyvin uskottavalta, mutta faktat eivät välitä mun (tai kenenkään muunkaan) tunteista.

    Kiinnostaisi myös, että oletko jutellut muiden poliisien, kuten entisten kollegojesi kanssa ja oletko saanut muita poliiseja puolellesi vahvistamaan näitä juttuja vai oletko ainoa joka on uskaltanut tulla julki?

    Rohkea äijä olet joka tapauksessa! Eiköhän se lankakerä ala tästä nyt purkautumaan, toivon mukaan.

    Tykkää

    1. Hei ja kiitos viestistäsi. En voi tässä vaiheessa paljastaa mitään tiedossani olevaa tulevan tutkinnan kannalta. Ymmärrät varmasti. Todella moni poliisi on kirjoittanut ja kehunut rohkeudesta ja painottanut samaa asiaa, että tämä mitä teen puhdistaa niiden hyvien maineen. Nyt kun kokoajan lisääntyvä poliisiviha ei erottele kansan silmissä kuka siellä on hyvä ja kuka paha.

      Tykkää

  7. Olin 15 vuotias, ehkä 45 kiloinen ja juopottelemassa kylillä, pikkukaupungissa jossa poliisit sitten ottivat kiinni alaikäidenä juopottelusta. Putkaan eivät heittäneet, mutta lähtivät kuskaamaan kotio, kotipihassa halusivat katsoa puhelinta koska jonkun takia luulivat sitä varastetuksi. Sanoin jotain pahasti niille jonka jälkeen konstaapeli astui varpailleni ja löi maglitella mahaan, niin että tuuperruin maahan. Poliisit hyppäsivät autoon ja jättivät minut maahan makaamaan. Tämän jälkeen en olekkaan virkavaltaan luottanut. Tämä tapahtui vuonna 2000. Tänä päivänä ei tulisi mieleenkään lyödä 15 vuotiasta, vaikka minkälaista kielenkäyttöä sieltä tulisi.

    Tykkää

  8. Mitä muuten tarkoittaa, kun mennään ”Lauttasaaren kautta”? Itiksessä, kun poliisi tuli hakemaan kiinniotettuja kodittomia alkoholisteja, kysyivät joskus, että pitäiskö mennä Lauttasaaren kautta. Aiheutti pelkoa kiinniotetuissa.

    Tykkää

      1. Lauttasaaressahan on jollain poliisin yksiköllä (mahdollisesti koko Helsingin poliisilaitoksen yhteinen) mökki. Liittyisiköhän jotenkin siihen? Vähän omaan korvaan kuulostaa vastaavalta kuin saunan taakse vieminen.

        Tykkää

      2. Ei liity, en ainakaan ole kuulut että sinne olisi porukkaa viety. Tämä juttu tapahtui ihan sahaajankadun asunnottomien asuntolan pihalla.
        Oon pari kertaa poliisien mökillä ollut juhlia viettämässä. Se oli en tiedä onko enää ihanlaitoksen oma virkistymis paikka.

        Tykkää

  9. Alkoholistin sukulaisena olen kuullut näitä juttuja paljon. Eniten vitutti siinä vaiheessa kun mies oli jo vanha ja raihnainen ja paikat hajalla, niin se oli käytännössä aina sairaalareissu kun johonkin kolahti. Ymmärtäähän sen, että poliiseja ottaa päähän hoidella juoppoja, mutta se on kuitenkin sairaus. Ja jos ei se dena mitään väärää tee, niin voisi jättää rauhaan. Voimajuoman rohkaisemana riehuvat tietysti asia erikseen.

    Tykkää

  10. Suuri peukutus sinulle. Tee vielä uusi lakialoite tähän asiaan liittyen poliisin toimien valvontaa varmasti saat kannattajia.
    Varmasti on Suomessakin vikaa poliisissakin niinkuin muissakin ammateissa. Onko Suomen poliisissa korruptiota? Muualla maailmassa esimerkiksi sakkoja ei välttämättä saa jos antaa rahaa, niin välttyy sakoilta tms.

    Tykkää

  11. Hyvä, että tuot asian esille. Useammalta asunnottomalta olen kuullut ”poliisien voimankäytöstä” kun ihmettelin ruhjeita, murtumia. On vaan heidän hankala yksin todistaa tapahtumaa.

    Tykkää

  12. Olin Itiksessä poliisin vuosina 1994-2001. Nämä sinun jutut tuntuvat täysin vierailta. Tietenkin ylilyöntejä on ollut mutta nämä kuulostaa uskomattomilta tarinoilta. Ihmettelen, että näitä ei ole tuotu esimiesten tietoon. Olisin itse vienyt tällaiset tapaukset miettimättä eteenpäin. Toisaalta poliisiin on hakeutunut kaikenlaista sakkia 2000-luvulla. Aiemmin poliisikouluun ei päässyt jos oli edes sakkoja. Hakijoita on ollut välillä liian vähän ja on jouduttu tyytymään heikompaan materiaaliin.

    Tykkää

    1. Hei, tosiaan nämä jutut koskevat idässä ainoastaan yhtä vuoroa ja muutamaa henkilöä. Idästä on tullut viestejä, että on asiasta ollut huhuja ja jopa tietoa, mutta ei niistä uskallettu puhua. Tämä rappuunheittäminen esimerkkinä on ollut ilmeisesti mainitsemani parivaljakon enemmänkin tiedossa ollut tapa kun siitä on tullut myös lain toiseltakin puolelta melko vahvoja varmistuksia että sellaista tosiaan on tapahtunut ja vakavempiakin vammoja sattunut. Muista idän vuoroista ei pahemmin pahaa sanottavaa olekaan, jos ei näitä päivystyksen täysin sopimattomia ukkoja lasketa. Myös meidän vuorossa, jossa olin oli todella asiallisia ja sympaattisia työntekijöitä, mutta nämä tietyt kyllä olivat ihan jotain muuta.

      Pelko lähteä puhumaan omalla nimellään esimiehelle on edelleenkin kova, siinä esimerkiksi en usko yhtään poliisin tämänhetkiseen omaan nimettömään ilmiantoon sillä kun täytyy paperille todistajia löytyä oikeuteen mahdollisesti onkin tilanne ihan eri kun saada vahvoja huhuja tai tietoa. Sama takuulla on esiselvityksessäkin tällä hetkellä ongelma että tietoa on, mutta ei kukaan tahdo lähteä näin julkiseen ryöpytykseen omalla nimellään todistamaan vaikkakin itse siinä olen toki kaikista isoimmassa osassa asioiden esille tuomisessa. Kaikkea ei voi puhua mitä olen kuullut ja se on harmi mutta tässä mitä nyt kirjoitan siitä voi jotain päätellä.

      YT Joakim

      Tykkää

  13. Nämä spurgunheittokisat oli asia jota oli aluksi todella vaikeaa uskoa todeksi. Minkälaiset tyypit tekevät tällaista ihmiselle kenellä on asiat jo muutenkin todella huonosti? Tiettyihin ammattiryhmiin hakeutuu psykopaatteja ihan tutkitusti. Psykopaatit onnistuvat huijaamaan parhaita valheenpaljastuskoneita siinä missä viilaavat linssiin psykiatrian erikoislääkäreitäkin. Sopimattomien tyyppien seulominen alkukarsinnoissa on ainakin tässä mielessä vaikeaa.
    Näissä spurgunheittotapauksissa ja vastaavissa on aina kirjoittamaton lojaliteettisääntö. Portsaritkin vetää yhtä köyttä eikä kolleegan ylilyönneistä tiedetä kysyttäessä mitään, kun on menty ottamaan asiakkaalta senkkaa nenästä kameroiden ja silmäparien ulottumattomiin.

    Liked by 1 henkilö

Jätä kommentti

Design a site like this with WordPress.com
Aloitus