Keissi 3: Itäkeskuksen poliisin 3. vuoron juoponheittokisat

Seuraava tapaus on luonteeltaan todella julma ja kertoo karua kuvaa siitä, millaisia yksilöitä poliisissa pahimmillaan on.

Mutta ensin välihuomautus.

Blogista on oltu ensimmäisen päivän aikana todella kiinnostuneita: alle vuorokaudessa yli 5000 lukukertaa ja lähes 1500 kävijää. Lukijoissa on varmasti paljon poliiseja, se on täysin selvä asia.  Kaikki saamani tsemppiviestit auttavat jaksamaan taistelua yhtä Suomen isointa tuulimyllyä vastaan.

Jos haluatte auttaa niin jakakaa blogia mahdollisimman paljon ja mahdollisimman laajalle. Kirjoittakaa minulle omia kokemuksianne, jotta saadaan esille mahdollisimman paljon juttuja ja sitä saastaa, jota poliisissa on. Samalla luodaan painetta poliisille sen helvetin selittelyn lopettamiseksi ja saadaan viimein näitä mätiä yksilöitä sellaisen tutkinnan alle, jossa ei voida enää vähätellä ja tutkia juttuja pimeiksi. Jos ei kaikissa jutuissa tuomioita tule, niin vähintään viraltapanoja. Yhteyden ottamista koskevat ohjeet löytyvät etusivulta.

Suomi on Euroopan ainoa maa, jossa toinen poliisi tutkii toista poliisia, silloin kun rikoksesta epäilty on poliisi. Aivan helvetin sairasta, eikö? Ei ole mikään ihme, että tilastollisesti meillä on yksi maailman vähiten korruptoituneista poliisivoimista. Jokainen, joka siihen prosessiin on lähtenyt, tietää mitä se on. Uskaltaisin väittää, että jos maahamme saataisiin täysin poliisista riippumaton taho tutkimaan poliisien tekemiä rikoksia, tajuton määrä juttuja tulisi ihmisiltä, jotka eivät nyt edes viitsi lähteä siihen naurettavaan pelleilyyn tekemään rikosilmoitusta poliisista toiselle poliisille.

Sitten tähän karmaisevaan asiaan. 

Tämä on ensimmäisiä muistamiani asioita idästä, jossa nuoren poliisin oikeudentaju sai karmean kolauksen. Mietin, että mihin helvettiin olen hakenut töihin. Se, nuoren maailmanpelastajan asenne joka poliisikouluun mennessä minulla oli, alkoi karista jo heti alkumetreillä. Poliisikoulussa varoitettiin, että se tunne tulee katoamaan monella muutamassa vuodessa; minulla siihen riitti pari kuukautta idässä. Eikä sen vuoksi, että olisin turhautunut ja tuskastunut niihin samoihin koteihin ja perheisiin, jotka eivät saa apua, vaan nimenomaan poliisin sairaan käytöksen ja toiminnan takia.

Jätkät keksivät sairaan idean: kun talteen korjattuja juoppoja viedään Sahaajankadulle, niin aletaanpa kisata siitä, kuka heittää juopot maijan takaboksista pisimmälle ‒ kirjaimellisesti: heittää. Sahaajankatu on paikka, jossa kodittomat alkoholistit voivat viettää yönsä seinien sisällä. Itäkeskuksen poliisista tähän tapahtumaan osallistui ainakin kaksi partiota. Ikävä kyllä muistan tästä tapahtumasta takuuvarmasti vain kolme nimeä, mutta sekin on jo liikaa. Muistamattomuuteni ei silti vähennä tippaakaan tekojen vakavuutta.

Kisan säännöt olivat, että laitetaan tikku maahan merkiksi, jonka takaa heitot tehdään. Partion toinen poliisi otti juoppoa kiinni käsistä ja toinen jaloista. Sitten heijattiin vauhtia ja yritettiin heittää juoppo kaaressa mahdollisimman pitkälle. Minä en halunnut kisaan osallistua ja sain selitettyä asian niin, että toimin mittamiehenä. Ei nuori poliisi uskaltanut siinä alkaa selittämään, että ootte jätkät sairaita, ei noin saa tehdä. Muistan edelleen sen helvetillisen tunteen, kun lähes shokissa seurasin täytenä yllätyksenä tulleita kisoja kun maijan takaboksi ensimmäisen kerran aukesi kisojen merkeissä. Se oli kuvottavaa katseltavaa ‒ kuunnella sitä luiden rusahtelua ja nähdä niitä tajunnan menetyksiä. Jos muut juopot sattuivat olemaan ulkona silloin kun nämä tietyt poliisit nousivat maijoista ulos, he käänsivät aina katseensa pois jo siinä vaiheessa.

Sahaajankadulla oli silloin töissä täysi kusipää-sadisti, jonka kanssa oli sovittu, että jos joku juopoista tulee puhumaan asiasta niin turpaan tulee juopolle ja urakalla. Se oli hiljainen sopimus. Tämä sama Sahaajankadun työntekijä kehuskeli nauraen, kuinka juoppojen taskuista sai kivasti extramassia. Nämä kisailija-poliisit nauroivat yhdessä miehen kanssa tällekin raukkamaiselle asialle. Osaatte kuvitella, kuinka turhaa uhrien olisi ollut tulla poliisilaitokselle valittamaan tai tekemään rikosilmoitusta poliisien toiminnasta. Turpaan olisi tullut ja urakalla, kun Sahaajankadulle olisi takaisin mennyt.

Pisimmät heitot olivat noin kolmen metrin luokkaa. Heitoille naurettiin räkäisesti. Jätkät jopa alkoivat ottaa nopeammin keikkoja, jossa sammuneita oli tarjolla, jotta voisi tehdä uusia heittoja ja tavoitella voittoa kisassa. Jäävuorenkokoiset ”kovat itiksen kytät” heittelemässä ressukoita kaaressa. Just for fun. Hyi vittu. Anteeksi, mutta nämä tapaukset tekevät vieläkin niin pahaa, että vuosienkin jälkeen pistää vihaksi muistella näitä yksityiskohtia.

Yksi heittäjistä oli ainakin vuosi sitten poliisitarkastajana poliisihallituksessa ja taitaa olla siellä edelleen. Tarkkaa tämänhetkistä virkanimikettä en tiedä, mutta jokin poliisin korkeimmista viroista se on. Eikä tarkalla virkanimikkeellä olekaan väliä: nimi kyllä on muistissa, eikä se unohdu koskaan. Sisäpiiritietona kuulin, että miehestä oltiin jopa kaavailemassa uutta poliisiylijohtajaa. Sama mies syyllistyi myös sellaiseen tekoon, joka oman laintuntemukseni mukaan olisi tapon yritys tai vähintäänkin törkeä vammantuottamus. Jossain vaiheessa kirjoitan myös siitä. Eikö ole sairasta, että mies joka on niinkin korkeassa virassa ja joka ottaa kantaa nimenomaan poliisien tekoihin ja rikosepäilyihin, on luonteeltaan tällainen? Minusta ainakin on.

Kisat kestivät pitkään. Minä todistin ja mittasin ainakin viisi heittoa. En viitsi lähteä arvailemaan pituuksia missään nimessä yläkanttiin, jottei tekojen totuudenperäisyys vaarantuisi. Joka tapauksessa yksikin heitto on jo liikaa. Ja tosiaan tämä oli silloin ihan systemaattinen homma idän 3. vuorossa. En usko kaikkien vuorossa olleiden osallistuneen kisaan, mutta ainakin kaksi partiota osallistui: kolme nimeä muistan tarkasti. Ja minä itse mittamiehenä, koska en suostunut heittämään.