Todiste siitä, että olen entinen poliisi

Korviini on kantautunut juttuja ja olen saanut myös viestejä, joissa on epäilty, olenko ollut oikeasti poliisi. Lupasin toimittaa todisteen, joten tässä tulee. Minulla ei ole tarvetta selitellä asioitani — ei varsinkaan elämääni poliisiuran jälkeen. Monta vuotta poliisiuran jälkeen tapahtuneet asiat ovat henkilökohtaisia asioitani. Se aika ei ole ollut helppoa. En ole ollut kaikkien ongelmien kanssa mikään enkeli, enkä edes yritä esittää sellaista. Ne asiat eivät kuitenkaan liity mitenkään blogin teemaan.

En ole urani jälkeen saanut poliisilta muuta kuin asiallista kohtelua, joten blogi ei ole mikään katkeran miehen henkilökohtainen kosto. Väitteet ovat täysin naurettavia. Tulen laittamaan kirjoittaessani myös itseni peliin.

Kuvassa on lukijoille todiste, jota parempaa nyt ei oikein voi olla. Kuka tahansa voi lainata poliisikaveriltaan tai saada muuten käsiinsä haalarin ja ottaa kuvan itsestään siihen pukeutuneena. Minä en ole kuvannut itseäni haalarin kanssa, joten sellaista kuvaa ei ole. Virkamerkki on ehkä paras mahdollinen todiste aiemmasta poliisin ammatistani. Pahoittelen valokuvan heikkoa laatua, se on todella vanha, mutta kyllä kortista nimi ja kuva erottuu.

Blogin tarkoitus on kertoa poliisien tekemistä rikoksista ja aion sen myös sellaisena pitää.
Toivottavasti tämä on nyt selvää, ettei tarvitse enää lähetellä epäileviä viestejä.


Julkaissut poliisirikokset

Olen 39 vuotias mies Helsingistä. Tosiaan entinen poliisi kuten etusivulla kerron. Nykyään teen musiikkia ja yritän elää mahdollisimman hyvää elämää masennuksen kanssa joka aikanaan laukesi poliisina.

14 vastausta artikkeliin “Todiste siitä, että olen entinen poliisi

  1. Hienoa! Nyt vaan bioastia auki ja virkavallan tötöilyt esiin.

    Pääsääntöisesti kunnioitan poliisia ja heidän tekemisiään, mutta kuten kaikissa ryhmissä, myös siellä on mätiä seassa. Valitettavasti ovat vain asemassa, jossa itseään ja kavereita voi suojella. Ja muutama paskiainen aina pilaa koko ryhmän maineen.

    En missään nimessä halua nähdä tulevaisuudessa tilannetta, jossa poliisin ja rosvon ero on virkamerkki.

    Liked by 1 henkilö

    1. Kyllä tämä moderni digimaailma enteilee sivilisaation totaalista romahtamista. Milloin inkvisitioi intersektionaalit(yleensä aina taustalla), milloin jesuiitat, silakat ja nyt itse poliisi.

      Uskon, että tälläinen inkvisaatio tuskin poistaa vain ”mätiä omenia”, vaan oikeastaan repii koko instituution auktoriteetin ja lopulta poliisivoimissa työskentelee pelkkiä Jari Tapoloita sateenkaari tsuikassaan.

      Tiedän itsekkin monia kovaotteisia kunnon poliiseja, joillain saattaa siviilielämäkin olla melko takkuista, mutta mitä sitten. Tänä aikana ei olisi varaa menettää sitä voimaa, johon poliisi on tarkoitettu. Kaike laista hauskaa koiravideota ja muuta brändäystä lyödään somet täyteen. Niillä tee vittuakaan. Poliisin tehtävä on olla kova kuin muukalaislegioonan sotilas, silloin kun oikeasti tarvitaan voimaa.

      En ihmettelisi, vaikka tämäkin blogiosasto kytkeytyisi ministeriöön asti. Kaikki merkit viittaavat vanhaan hutuksi väitettyyn kulttuuri-marxismiin. Kirkkoakin ahdistellaan jatkuvalla syötöllä tämän internetvallankumouksellisten taholta.

      Hieno homma..hei!

      Tykkää

  2. Miksi kirjoittajalla on poliisin virkamerkki vaikka hän ei ole poliisivirassa?

    Koska kuva on vanha…

    Hyvää pääsiäistä.

    Tykkää

  3. Arvostan ja kunnioitan tätä esille tuloasi. Olet todella rohkea! ❤️ On aika lopettaa pahojen teot. Rukoilen Sinulle suojelusta ja voimia. 💕💕💕💕💞💞💕

    Liked by 2 people

  4. Nopealla profiloinnilla työkasetti alkanut sulamaan ja pössyttely alkanut häiritä työntekoa. Varoitusten jälkeen saanut käytännössä potkut, joita ehkä viivytellyt masennusdiagnoosin avulla ja joista ikuisesti katkera piirin pomolle. Motiivi kosto ja uusvasemmistolaisuus. Kauhein pelko, ettei kelpaa mihinkään: ei poliisiksi, ei vassariksi, ei muusikoksi. Siksi haluaa todistella itselleen. Rakastaa huomiota ja on valmis miellyttämään kirjoituksillaan niitä, joihin hän itsekin haluaa tällä hetkellä identifioitua.

    Tykkää

      1. Tää Aigar Teems lienee yksi näistä slurkeista, joista Joakim juuri puhuu, kun näemmä tietää tämän henkilökohtaisia asioita – esim Joakimin olevan muusikko (mistä ei ole mitään mainintaa täällä blogissa).

        Miksi toinen poliisi herjaisi Joakimia, kun tämä on tehnyt ennenkuulumattoman ja rohkean teon näillä ulostuloillaan – ellei olisi oma lehmä ojassa. Käydään kaunaisesti vielä toisen henkilöön, eikä itse asian kimppuun. Kunnollisen poliisin luulisi olevan ennemmin huolestunut näistä eitetyistä väitteistä, eikä vittuilemassa, jos kuulee näin vakavia todistuksia Suomen poliisin, siis oman ammattikuntansa, vääryyksistä. Eiköhän jokainen tavallinen ”siviili” kuitenkin lähtökohtaisesti usko nämä väitteet. Sen verran vakavia asioita.

        Tästä itse asiasta ei voi tietenkään varmuudella tietää, että ovatko nämä hurjat kertomukset totta mutta kyllä sitä väkisinkin miettii että mikä sitten olisi motiivi valehdella. Jos Hgin poliisissa olisi vain hyviä ja kunnollisia kyttiä, niin mitä tarvetta olisi heittää lokaa näiden entisten kollegojen niskaan oman uran loputtua? Nämä Joakimin lausunnot ovat todella vakavia ja vieläpä kovin yksityiskohtaisia ja siksi hyvin uskottavia.

        Joakim sitäpaitsi mainitsee avoimesti myös itsestään niitä ei-niin-miellyttäviä seikkoja blogissa. Esim, että hän katsoi vääryyksiä ns. sormien läpi ja oli mittamiehenä mukana siinä ”juoponheittokisassa” – pitäen siis suunsa aluksi kiinni. Niin ja jos hän itsekin myöntää että poliisijohto tullee kiistämään nämä väitteet, niin miksi hän olisi avautunut näistä hirveyksistä ylipäätään elleivät olisi totta? Siinä on oma kunnia ja maine (ja tulevaisuus) vaakalaudalla.

        Omat (harvat) kokemukseni Suomen ja Helsingin poliisista ovat kyllä pelkästään hyviä mutta toisaalta on selvää että jokaisella työpaikalla on tietenkin kusipäitä ja moraalittomia tyyppejä, eikä poliisi voi olla poikkeus. Todennäköisyys sille, että tuhansien poliisien joukosta ei löytyisi edes yhtä (tai muutamaa) näissä kertomuksissa kuvattua kusipäätä on todella pieni. Nyt vihdoin joku sisäpiiriläinen vaan puhuu näistä ensi kertaa.

        Mitä tulee mediaan, niin veikkaan että Joakim on varmasti tuonut tuon rasismin esille osin siksi että sillä saadaan median huomio takuuvarmasti. Fiksu veto. Enkä siis väitä, että epäilisin lainkaan rasismia esiintyvän poliisissa. Mutta näin tätä ei sovi lakaista niin helposti maton alle, edes painostuksen alla.

        Mediahan elää näillä rasismijutuilla (viimeksi nyt tästä Fentanyyli-Floydista on uutisoitu aivan julmetusti). Vasemmistohallitus ja BLM:ää avoimesti tukeva poliisiministeri Ohisalo ovat varmasti myös pian kärppänä hyveliputtamassa Twitterissä ja AamuTV:ssä, kuinka tämä homma täytyy tutkia juurta jaksain ja tämä on hyvin tuomittavaa jne. Noiden huomion saa siis heti kun jostain löytyy rasismia. (Kunhan se on MUSTAA miestä kohtaan).

        Rohkea ja helvetin suoraselkäinen teko Joakimilta tuoda omalla nimellään julki näitä esitettyjä vääryyksiä. Kiitos tästä! Olet viettänyt varmasti lukemattomia valvottuja öitä ja joutunut käymään helvetinmoista jaakobinpainia mielessäsi näiden asioiden kanssa ennen julkituloasi.

        Liked by 1 henkilö

  5. Pitkään tuota on katseltu ja mietitty poliisien suurinta mielivaltaisuutta, ja päin vastaista toimintaa kuin miten poliisista usein käsityksen saisi.
    Olen itse kunnioittanut yleensä poliiseja, mutta omista kokemuksista myös ovat omat uskoni poliisien toimintaan ja yleisen käsityksen niiden suojelemisesta kansaa jne, heikentynyt.
    Se on ikävää, että kerta useat ovat myös poliiseja vastaan, eikä mikään ihme enää tässä vaiheessa, sillä onhan noissa poliisien toimissakin paljon hyviä todisteitakin että joku jopa palkkaa poliiseja olemaan hiljaa kaikesta, että ovat periaatteessa vain alemman luokan kätyreitä jotka tekee sellaista eräänlaista illuusiota auttamisen halustaan.
    Tv sarjat sun muut usein vain tekee poliiseista sellaisia sankarilta vaikuttavia henkilöitä, vaikka toisaalta niitä nyt tupataan kansaa edelleen aivopesemään että poliisi haluaisi auttaa, vaikka todellisuudessa ihmisen alitajunta sinipukuisista ihmisistä jotenkin heti laukaisee idean poliisista ja siitä millaisen käsityksen saanut, josta toimii miten on ymmärtänyt jälkeenpäin, josta myös sitten ihmistä on helppo ohjelmoida, kun ei välttämättä muuta ajatella. Saatika ymmärretä että silti kyseessä ihminen, että aina varaisuus tutustumiseen on hyvä.
    Kerta monta eri pointtia myös jo tuotu esille, ja monet vielä puhtaita omatunnostaan olevia on virassaan avautunut monesta toimesta jota omassakin virassaan, kuten tämä blogin kirjoittaja, että heidän virassaan edelleen olevat tekevät nimenomaan sellaisia asioita, jotka nimenomaan ovat väärin, lakia rikkovia, jne.

    Eliitti jääköön kiinni, ja saakoon oikeuden oikein rajusti. Kaikki mitä tähän saakka on tehty, ovat olleet hyvin epäoikeudenmukaisia, epäreiluja, kaltoinkohtelua, inhimillisyyden vastaista, jne.

    Jeesus vain armahtakoon enään siinä vaiheessa.

    Vetoan vahvasti myös, kuinka mm raamatussa kerrotaan hyvin selvästi että ”peto saa vallan” johanneksen ilmestyksessä, jossa myös olisi tosiaan nämä ajat jolloin vain ”vanhurskaan siemen säilyy” ja kaikki pahat saadaan hävitettyä.
    Toivon vahvasti että tämä paha saa loppunsa, hyvin pian.

    Kiitos tälle poliisille myös, joka on avautunut, ja puhaltanut pilliin asiassa.
    Toivon hänelle hyvää.
    Toivottavasti hän pääsee vielä poliisiksi (jos itse myös haluaa/on kiinnostunut), ja saa asiat sellaisiksi, millaisia niiden pitäisi olla, ja tulkoon hän myös enemmän kuulluksi, että vaikuttakoon vahvalla oikeudentajulla asioihin.

    Liked by 1 henkilö

  6. Tsemppiä, Jokke.

    Sä olet ryhtynyt taisteluun valtion väkivaltakoineiston kanssa kertomalla totuuden, ja sillä sä ansaitset ainakin allekirjoittaneen kunnioituksen, vaikkei se kunnioitus poliiseja (entisiä tai nykyisiä) kohtaan ole omien kokemusten perusteella ollut hirveän korkea.

    Jatka hyvää työtä. Mä uskon suhun.

    Liked by 1 henkilö

  7. Tämähän ei ole huumoriblogi ollenkaan, mutta tuo ”ruutukaappaus” on kyllä sitä aitoa poliisin tekniikkaa, heh heh, sen saisi ilman kameraakin. Esitän kiitoksen ja anteeksipyynnön, vahvistan tätä sillä, että tarkoitukseni ei ole lyödä tikaria selkään, vaan ainoastaan nauraa kaiken vakavuuden keskellä.

    Kuka olikaan se poliisiherra, jonka julkisissa ruutukaappauksissa muutama vuosi sitten näkyi, hmm, aikuisten lelujen mainoksia? No joo, se ei liity tähän paljoakaan.

    Liked by 1 henkilö

    1. Harri Saaristola, on se kuuluisa ruutukaappausukko, jonka kiehtova hakuhistoria hieman pääsi vuotamaan.

      Tykkää

  8. Hyvä, loistavaa, kiitos kun avaat ihmisten silmät! Suomen poliisista löytyy joka laitokselta kourallinen näitä mätäpaiseita, joita työkaverit lojaaliuttaan suojelee. Heidän käytös, mitä itsekin olen joutunut todistamaan, on niin kuvottavaa, että saa voimaan pahoin. Suurin osa kuitenkin asiallisia ja ammattitaitoisia. Tsemppiä, olet tehnyt oikean urotyön!

    Tykkää

  9. vähän tämänkaltaista pitkään odottanut.
    Esim. takavarisoissa kuullut, että häviää tavaraa. kaikki paljastuneet vaan jäänvuoren huippu.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create your website with WordPress.com
Aloitus
%d bloggaajaa tykkää tästä: