Myönteistä muutosta poliisijohdossa

Heti alkuun: en ota mitään kantaa mielenosoituksien aiheisiin, en poliisin linjausten oikeellisuuteen mutten myöskään, onko jokin mielenosoitus toteutettu oikein tai väärin. Kirjoitan aiheesta, koska olen havainnut huomattavia muutoksia.

Sosiaalisessa mediassa on käyty kuumana mielenosoituksista, poliisin toiminnasta ja linjauksista.  Aggressiivinen kommentointi Helsingin poliisilaitoksen Twitter-profiilissa on ollut paikoitellen hurjaa luettavaa. Tunteet käyvät kuumina ja ihan ymmärrettävistä syistä. Poliisin linjaukset ovat eronneet hyvin paljon mielenosoittajien näkemyksistä. Avaan muutamia asioita, joita kannattaa ottaa huomioon tunnemyrskyjen keskellä.

Poliisi on hankalassa välikädessä, mutta on pystynyt muuttamaan käyttäytymistään totalitaarisesta oikeassa olemisesta nöyryyteen myöntymällä ottamaan kritiikistä opikseen. Tämä on iso ja tärkeä asia nykymaailmassa. 

Yksi mielenkiintoisimmasta tärkeimmistä ja hienoimmista muutaman kuukauden aikana havaitsemistani asioista on ollut siis poliisin toimintaan mukaan tullut nöyryys. Fakta on, että poliisilla ollut mielenosoittajien kanssa räikeitä mielipide-eroja, kuinka mielenosoittajia kohdellaan ja yleensäkin tilanteita hoidetaan. Elämme aikaa, jolloin poliisin on otettava nöyrä asenne; tunnustaa, etteivät se ole aina oikeassa. Asiat tutkitaan ja tarvittaessa otetaan opiksi. Juuri näin!

Eilen tapahtui jotain poikkeuksellista ja hienoa, jota ei ihan joka päivä näe. Helsingin apulaispoliisipäällikkö Heikki Kopperoinen jalkautui tapahtumapaikalle vastaamaan median kysymyksiin poliisin linjauksista Elokapinan mielenosoituksen hoidosta. Hän otti vastuun poliisin toiminnasta, mitä voisin kuvitella jokaisen kentällä työskentelevän poliisin arvostavan, sillä tätä on kaivattu pitkään. Tästä olen kirjoittanut paljon varsinkin henkilökohtaiselle FB-seinälleni. Näin johdon mielestäni täytyy toimia. Mielestäni laitoksen ylimmän johdon ilmestyminen kentälle näyttäytyy selkärankaisena johtamisena. Seistään alaisten edessä, kun lokaa sataa niskaan joka puolelta. Todella hieno teko Heikki Kopperoiselta, iso arvostus!

Tällaista toivoisi nähtävän jatkossakin. Kun ylin johto tulee vastaamaan kysymyksiin ja ottamaan vastuun tapahtumista ja poliisin toimintatavoista ja kansa saa kuvan jämäkästä ja vastuunsa kantavasta poliisista. Johto ei piilottele laitoksen seinien sisällä, kun ylhäältä tulevia käskyjä noudattavia poliiseja kurmotetaan rajusti.

Eilen illalla MTV:n uutiset haastatteli komisario Jarmo Heinosta mielenosoituspaikalla. Muistan Heinosen omalta poliisiuraltani hienona miehenä, eettisesti ja vastuullisesti toimivana poliisina. Heinosen puheissa oli sävy, josta oli havaittavissa rohkeakin muutos poliisin toimintakulttuurissa. Kun kysyttiin linjanvetoa edellisen Elokapinan mielenosoituksen voimankäytöstä, Heinonen vastasi asiaa tutkittavan ja kritiikin otettavan vastaan. Hän myös totesi, että kaasusumuttimen käytöstä seurannut esitutkinta otetaan nyt huomioon poliisin toiminnassa. Nöyrän mutta jämäkän poliisin sanoja. Tällaista poliisia, kaikkien kohujen jälkeen, kansakin takuulla kunnioittaa ja arvostaa, kun tunteet ovat laantuneet.

Olemme nähneet viime aikoina kolme täysin eri tavalla hoidettua mielenosoitusta. Niistä on tehty rikosilmoituksia ja kanteluita oikeusasiamiehelle. Tämäntapaiset mielenosoitukset ovat Suomen poliisille uusia, eikä niitä ole totuttu samalla tavalla hoitamaan kuin isommissa Euroopan maissa. Tässä on yksi syy, ettei varsinaista linjausta hoitamistavasta vielä ole. Kaiken tämä tähden poliisin toiminta käydään pakostakin läpi läpikotaisin ja luodaan toimintalinjauksia vastaisuuden varalta. Sekin toki täytyy muistaa, että ilmastosta ja koronasta on osoitettu mieltä aivan eri tyyliin, mutta nyt odotetaan mielenkiinnolla esitutkinnan lopputulosta ja oikeusasiamiehen vastausta.

Ensimmäisessä Elokapinan mielenosoituksessa tilanne päättyi kaasusumuttimen käyttöön. Korona-mielenosoituksessa taas otettiin kiinni bussilastillinen ihmisiä. Vielä kirjoitushetkellä käynnissä olevan Elokapina-mielenosoituksen on annettu jatkua jo pari päivää, vaikka ryhmä on sulkenut huomattavasti isompien teiden liikenteen kuin päädyttäessä käyttämään kaasusumutinta.

On siis täysin päivänselvää, että poliisin toimintamallit ovat olleet mielenosoitusten välillä huomattavan vaihtelevia. Tietenkin jokaisen ryhmän mielestä poliisin toiminta täytyy tutkia ja mielenosoittajilla on aina lähtökohta, että poliisi on toiminut epäreilusti, puolueellisesti ja väärällä tavalla. Tavallaan ymmärrän mielenosoittajien turhautumisen ja raivon, onhan poliisi toiminut hyvin eri tavoin ja eriarvoisesti.

Poliisin ottama nöyrempi asenne on tärkeää juuri tällaisessa tilanteessa. Selvitykset tietenkin johtavat tilanteeseen, jossa poliisin täytyisi pyytää joltakulta anteeksi ja todeta, että olemme toimineet väärin ja epäreilusti. Eilinen Heinosen kommentti poliisin halusta ottaa kritiikkiä vastaan ja aikomuksesta muuttaa toimintaansa oli poliisilta kädenojennus kaikille mielenosoittajille. Ainakin itse näen asian näin.

Elokapinan mielenosoituksen jatkumisen salliminen ei johdu poliisin halusta olla puolueellinen ja käyttäytyä ”kiltimmin” kuin koronamielenosoittajia kohtaan. Sen sijaan johtuu siitä, että poliisi on jo oikeasti miettinyt toimintaansa. On pohdittu ja päädytty lopulta vähimmän haitan tiehen, mikä onkin poliisin toiminnan tärkeimpiä periaatteita. Kyse on näkyvästä esimerkistä, kuinka poliisi on miettinyt voimakäyttöään ja todennut, ettei ole aina oikeassa.

Monelle poliisin ylin johto on näyttäytynyt viime vuosina lähinnä Aarnio-tutkinnan takia itsensä vastuustaan ulos kiemurtelevana käärmeenä. Poliisin toimintamallien muutos lähtee luonnollisesti johdosta. Olen kritisoinut paljon varsinkin Helsingin poliisilaitoksen johtoa, koska he eivät ole tulleet ulos tornistaan jalkautumaan alaistensa eteen. Eilinen Kopperoisen ulostulo oli kuitenkin tärkeä osoitus siitä, ettei poliisi toimi enää samoin kuin 10 vuotta sitten, jolloin poliisi ei koskaan myöntänyt julkisesti olevansa väärässä. Poliisin kunnioituksen säilyminen lähtee johdosta ja sen viestinnästä, kun tullaan kertomaan kansalle, minkä vuoksi poliisi toimii kuten toimii.

Kopperoisen jalkautuminen oli selkärankainen ja suora viesti kansalle: nyt poliisi toimii näin ja sillä selvä ja jos asiasta tulee jatkoseuraamuksia, ne käsitellään asianmukaisesti kanteluiden tai rikosilmoitusten kautta. Johto on vastuussa poliisin toiminnan linjauksista niin kuin hierarkkisen, lakia valvovan viranomaisen pitääkin.

Tunteiden käydessä vielä kuumina painotan uudestaan, etten ota kantaa, mikä linja poliisilla on ollut oikea ja mikä väärä. Päätöksen tekee aikanaan oikeusasiamies ja mahdollisesti tuomioistuin, jos esitutkinta sinne päätyy. Silti tunnemyrskyissä kannattaa muistaa, että elämme vaikeita ja poikkeuksellisia aikoja. Poliisi on varsinkin Helsingissä ylikuormittunut kohdatessaan jatkuvasti hyvin vaativia tilanteita. Jälkiviisaus on helppoa, mutta itse tilanteissa ratkaisujen ja päätösten tekeminen on kaikkea muuta kuin mustavalkoista. Senhän näkee jo pelkästään täysin erilaisista linjauksista, joita maailman taitavimmat ja parhaiten koulutetut poliisit ovat mielenosoituksissa tehneet.

Toivon jokaisen lukijan miettivän kaiken keskellä poliisin nöyryydenosoituksen merkitystä. Se on kova muutos poliisilta, jonka johto on yhä vanhoillista ja jäykkää. Helsingin poliisin ylikomisario Jari Taposen Twitter-postaukset ja kommentit hyväveliverkostoista, joiden yhteydessä hän mainitsi poliisijohdonkin, ovat merkkejä upeista muutoksista, joita vuoden 2021 Suomi tarvitsee. Ne eivät ehkä juuri nyt lämmitä mielenosoittaja tai heidän kannattajiaan, mutta tulevaa ajatellen ne ovat tärkeitä. Saamme maahamme yhä paremman, avoimemman ja inhimillisemmän poliisin.

Loppuun vielä blogin motto: Poliisia ei pidä pelätä vaan kunnioittaa. Kunnioitus poliisin on itse ansaittava ja säilytettävä.

Joakim

Julkaissut poliisirikokset

Olen 39 vuotias mies Helsingistä. Tosiaan entinen poliisi kuten etusivulla kerron. Nykyään teen musiikkia ja yritän elää mahdollisimman hyvää elämää masennuksen kanssa joka aikanaan laukesi poliisina.

7 vastausta artikkeliin “Myönteistä muutosta poliisijohdossa

  1. Poliisin on säilytettävä arvokkuutensa ja neuvottava näitä mielenosoittajia käyttäytymään julkisella paikalla myös muut ihmiset huomioiden!

    Tykkää

  2. Ei voi kehua ’suoraselkäisyyttä’ , koska heti kun Elokapinaa vastustava vastamielenosoitus aloitettiin , niin vasta sitten poliisi purki molemmat mielenosoitukset : ensin olivat purkamassa vain vastamielenosoitusta ja putkattamassa sen osallistujia, mutta sinne tuli PS kansanedustaja paikalle niin ei kärsittykään putkattaa vain vastamielensoittajia, vaan purettiin molemmat leirit.

    Kyllä sanoisin enemmänkin että suosittiin punavihreän median lellikkejä niin pitkään kuin voitiin.

    Tykkää

    1. Hei, suoraselkäisyydellä viittasin puhtaasti siihen että kommentit tuli antamaan apulaispoliisipäällikkö, ei esimerkiksi ylikomisario. En ota mitään kantaa tekstissä siihen, miten poliisi on toiminut eli suoraselkäisyydellä en viittaa itse tilanteen hoitamiseen vaan ainoastaan Kopperoisen jalkautumiseen antamaan kommentteja.

      YT Joakim

      Tykkää

  3. Erikoinen näkökulma jari taposeen! Sokea Reetakin näkee, kuinka poliittisesti väritteistä hänen johtamisensa on. Kansalaisten mielestä parasta on, että poliisi toimii tasapuolisesti ja jättää ideologiansa ja ihanteensa miekkapaidan puettuaan. taponen ei tätä tee. Atte Kaleva kertoo, että taposen puheet ja teot ovat olleet useaan kertaan Helsingin poliisin neuvottelukunnan hampaissa.

    Tykkää

    1. Taposesta kirjoitin siksi, että mies on aika avoimesti puhunut hyväveli verkostojen haitallisuudesta ja samassa yhteydessä maininnut poliisijohdon. Se on aika rohkeaa lähteä virassa olevana poliisina rivien välistä kritisoimaan noinkin kovilla termeillä johtoa. Jokainen kyllä tietää että totta mies puhuu, mutta sitä ääneen harva uskaltaa sanoa. Siitä seuraa sitten aika nopeasti ajojahtia.

      Tykkää

  4. Kirjoitat paljon kenttäpoliisista ja ”poliisijohdosta” – itse kiinnittäisin tänä päivänä huomiota siihen mikä on ylhäältä tuleva ohjaus eli poliittinen, onko oikea termi ”sisäasiainministeriö”. Itse luotan kyllä poliisiin. Poliitikkoihin en luota.

    Poliisia on omien mielikuvieni perusteella viime vuosina arvosteltu kansalaisten puolelta ”saamattomuudesta”, mikä varmasti johtuu resurssipulasta. Eli partion saapuminen voi kestää kohtuuttoman kauan tai esimerkiksi omaisuusrikoksia lähinnä todetaan tapahtuneeksi. Siksi minusta oli ällistyttävää kuulla, että poliisi oli ohjeistanut paikallista yrittäjää siitä miten hänen tulisi estää päiväkahvien nauttiminen yrityksen ulkopuolella olevilla penkeillä. Tämä siis tapahtui koronarajoitusten aikana, eikä kyseessä ole Suomi poliisille mielestäni mitenkään tyypillinen käytös.

    Tykkää

    1. Poliisijohto on ollut syypää resurssipulaan vuosia. Sisäministeriö kyllä kuuntelee poliisijohdon mielipiteitä ja linjauksia monessa asiassa. . Resurssipula on vaivannut vuosia ja johto on aina vain nyökytellyt, että kyllä tästä selvitään. Työt lisääntyvät, poliisien määrä pysyy samana. Poliisijohto on hyvin moneen asiaan syyllinen ja on täysin poliittinen haara poliisissa kuten kenttäväki vuosia on kironnut. Siellä on lakimiehiä, varatuomareita, miehiä jotka ovat hyvin vahvoja kokoomuksen kannattajia ja ei päivääkään kokemusta poliisin kenttätöistä. Blogi on keskittynyt ainoastaan poliisien tekemiin rikoksiin ja virheisiin, joten en politiikasta ja politiikoista puhu täällä ollenkaan.

      YT Joakim

      Tykkää

Jätä kommentti Marjatta Visasalo Peruuta vastaus

Design a site like this with WordPress.com
Aloitus